Kuolema puhelimessa

Hätäkeskuksien typistämistä ollaan jälleen miettimässä. Viimeksi, kun muutaman vuosi sitten toimintoja keskitettiin, puhuttiin päivystäjien tietämyksestä ja osaamisesta. Mitä, jos avunsaanti myöhästyy sen vuoksi, ettei hätäkeskuspäivystäjä tiedä mihin kuntaan Keskuskadulle apua tarvitaan?
Nyt on väläytetty, ettei Suomessa tarvita kuin kaksi tai kolme keskusta, joihin kaikki hätäpuhelut tulisivat.

Alueelliset erot Suomessa ja kunnissa ovat kuitenkin niin suuria, ettei ongelmilta voida välttyä. Tulevaisuudessa apua on osattava pyytää yhä vain tarkemmin. Jos kuntaliitoksen vuoksi katujen nimet ovat muuttuneet, tulee paniikissa ja mahdollisesti kuoleman kynnyksellä muistaa nykyinen asuinkatunsa.
Vertavuotana siinä loukkaantunut miettii, "Asunkohan nyt Valtakadulla, Villikkotiellä tai mikä tästä nyt vuodenvaihteessa tuli? Taitaa olla Valtavillikkotiekatu!"
Kun apu viimein tulee, se on mennyt naapurikuntaan.


Oma mieli tekee kuvan

Miten rankkaa hätäkeskuspäivystäjän työ on? Luulen, että joku päivystäjä on ottanut hermolomaa, kuullessaan jonkun kuolevan puhelimeen. Apu ei vain ole ehtinyt ajoissa.

Miten päivystäjä jaksaa lohduttaa ihmistä, jonka usko elämään on mennyt? Mitä sanottavaa keksii ihmiselle, joka on juuri ottanut liikaa lääkkeitä Koskenkorvan kanssa?

Kun kuvittelee, millaista työtä hätäkeskuspäivystäjän työ pahimmillaan voi olla, miten heidän määrää voidaan vähentää? Voidaanko töitä lisätä ja keskittää? Voidaanko päivystäjille kasata yhä vain enemmän puheluita ja vertavuotavia uhreja?

Pahinta on ääni, jonka kuulee. Mielikuvitus tekee tilanteesta kuvan mieleen. Se kuva voi olla paljon pahempi kuin oikea kuva olisi.

Maisemakonttorissa korvat sulkeutuu

Olen työskennellyt maisemakonttorissa viiden - kuuden vuoden ajan.

Maisemakonttorilla tarkoitan tässä tapauksessa työtilaa, jossa on parikymmentä työntekijää. Kaikilla on oma työpiste/pöytä, tietokone ja puhelin. Työpisteitä eristää toisistaan noin 40 senttiä korkeat sermit, joiden yli siis näkee työkaverin iloisen naaman, eikä tarvitse edes ylös nousta.

Jotta maisemakonttorissa pystyy työskentelemään, pitää osata irtautua ympärillä olevasta elämästä.

Toinen työkaveri kertoo toiselle mitä viikonloppuna teki... ja kenen kanssa. Toinen työkaveri puolestaan puhuu puhelimessa kovalla äänellä ja koittaa ymmärtää puhelimen toisessa päässä olevaa. Minä yritän kirjoittaa koneellani jotain keskittymistä vaativaa asiaa, jottei virheitä tule. Kaikki ympärillä oleva hälinä on osattava sulkea pois. Sitten kuulen oman nimeni ja ajatus katkeaa. Hitto!

Pahimmillaan työn opettama tapa sulkea korvat ympäristöltä näkyy kotona. Tai siis kuuluu. Katselen televisiota tai luen jotain lehteä. Vaimo selittää päivän tärkeintä asiaansa ja lopulta haluaa minulta asiaan mielipiteen. Samalla havaitsen, että minun pitäisi vastata jotain edellä kerrottuun asiaan liittyvää. Minun on pakko tunnustaa, etten kuunnellut. Vaimo joutuu selittämään asian uudestaan. Minä häpeän ja mietin miksen kuunnellut.

Tämä maisemakonttorisondrooma on päällä myös monissa kokoontumisissa. Saatan sujuvasti olla mukana jossakin kokouksessa, tai muussa porukassa. Olen kuuntelevinani kaikkia ja kaikkea, mutta oikeasti en ole kuullut yhtään mitään. Joskus myöhemmin, kun asiaan palataan, kuulen asiasta vasta ensimmäistä kertaa. Paljastun. Häpeän taas.

Yrityksissä ei ole nykyään tilaa jokaisen omaan työhuoneeseen. Avo-, maisemakonttori on siis melkolailla ainut vaihtoehto. Miten maisemakonttorien sosiaalisuus muuttaa meitä ja tulevaisuuden ihmistä?
Kuinka monta asiaa menee korvilta ohi?

Sauna jätti kylmäksi

- sisältää juonipaljastuksia-

Suomalainen kauhuelokuva Sauna on tullut vuokraamojen hyllyille. Elokuva on saanut melko paljon huomiota ja palkintojakin ympäri maailmaa.

Täytyy sanoa, että olin yli puoleen väliin saakka elokuvaa aika täpinöissä kuvauksen synkkyydestä. Jotenkin Ohjaaja Annala on saanut vangittua erittäin hienosti suomalaisen metsä- ja suomaiseman karuuden. Juonikin vaikutti ihan ookoolta.

Loppupuolella elokuvaa alkoi kiutenkin tökkiä, kun oikein tajunnut suon keskeltä löytyneen kylän "mystisyyttä". Voi olla omaa tyhmyyttänikin, mutta joidenkin keskeisten henkilöiden kuoleminen perin omituisin tavoin ei minulle auennut.

Pääosaa esittävä Ville Virtanen oli jäätävä. Virtasen luiseva, mutta jäntevä olemus sai elokuvassa synkkyyttä ja pelottavuutta, joka oli tulosta useiden vuosien uuvuttavasta sodankäynnistä.

Kotimaiseksi kauhuelokuvaksi Sauna oli hyvä. En olisi etukäteen uskonut, mutta luulen, että Suomessa osataan tehdä tuonkaltaisia elokuvia, mikäli rahaa niihin löytyy.

Visuaalisesta tunnelmasta elokuvalle pisteet. Lopussa huomaa myös, miten hyvin ihmisestä tuleva punainen väri korostuu lumisessa maastossa ja kalpeilla kasvoilla.

Varokaa vanhoja saunoja!

Rasistit

Meidän kulmille on avattu uusi Pizzeria&Kebab Naistenpäivänä. Eli se on toiminut nyt parisen viikkoa.
Paikka näyttää ulospäin erittäin siistiltä ja pihalla on yleensä aina paljon autoja, mopoja ja polkupyöriä.
Itse en vielä ole ehtinyt liikkeessä käydä, vaikka 100 metrin päässä asunkin.

Eilen lähdin töihin ja huomasin, että ravintolan yski ikkuna oli hajotettu yön aikana. Harmi, ajattelin. Kyllä joku on kateellinen, kun ulkomaalaiset yrittää! Kun tulin töistä ikkuna oli jo uusittu.

Tänä aamuna lähdin töihin ja sama juttu. Nyt oli hajotettu ravintolan toinen iso ikkuna.
Ei Perkele! Mitä suomalaisia vaivaa? En usko, että kyseessä ovat muista maista tulleet ikkunanhajottajat, kyllä nämä ongelmaiset löytyvät ihan sinivalkoisesta geeniperimästä!

Näyttäkää minulle, keneltä se on pois, jos puolitoistavuotta tyhjillään olleeseen kiinteistöön, joku ulkomaalainen on perustanut ravintolan? Tuo alueen asukkaille mahdollisuuden pikaruokaan kävelymatkan päähän!

Johtuuko tämä taantumasta? Onko ongelma syvemmällä? Eikö karjalainen kateus kestä, kun ulkomaalainen yrittää? Yrittäjäksihän voi alkaa kuka vaan. Suomalainen ei vain ole valmis pieneen ravintolayrittäjän palkkaan ja pitkiin työpäiviin.

Tämä viikko on muuten rasismin vastainen viikko.

Mikä tallenne on 30 vuoden päästä toimiva?

Voi tätä nykytekniikan huippuaikaa!

Suunnitelmissa on videokameran hankinta. Kävimme perhetutuilla pari päivää sitten ja siellä tuli isännän kanssa puhe kameroista.

Nykyään kun ei tiedä, millainen tallenne kestää tulevaisuuteen! Jos nyt hankit viimeistä huutoa olevan HD-videokameran, sen kuvaa et voi kunnolla katsoa tavallisesta kuvaputkitelevisiosta, joka meilläkin nyt vielä on.

Jos tyydyt hieman vaatimattomampaan malliin, pitää miettiä hankitko kameran, jossa on DVD-levylle tallennus, muistikortille tallennus vai vielä vanha kunnon minikasetti.

Ja kun hankit kamera, miten sen videon siirto onnistuu? Missä muodossa se menee tietokoneelle? Voiko sen polttaa suoraan DVD:lle? Pitääkö kopiointia varten hankkia vielä joitain lisälaitteita tai -ohjelmistoja?
Ja kuitenkin kameran tulisi toimia useita vuosia, riippumatta siitä, vaihdammeko televisiota tai tieotokonetta.

Mikä on varmin?

Tällä hetkellä voidaan varmasti sanoa, että CD-levy kestää 20 vuotta. Tuokaan tallennemuoto ei ole aktiivikäytössä sen vanhempi. Toimiiko tavallinen 20 vuotta vanha CD-levy vielä kymmenen vuoden päästä?

DVD:t ovat sen verran uusi keksintö, että varmasti voidaan sanoa videon tai elokuvan säilyvän kymmenen vuotta. kännyköistä ja digikameroista tutut pienet muistikortit toimivat varmasti vielä kahdeksan vuoden jälkeen.

Entä DVD? Jos nyt kuvaa kotivideota DVD-formaattiin, voiko sitä katsoa 20-30 vuoden päästä? Mitä tapahtuu laitteille, jos BlueRay-tekniikka jyrää videokameratkin viiden vuoden sisällä? DVD nimittäin tudosi VHS:n viidessä vuodessa.

Suomalaiset ovat niin vaatimattomia, että ihan hävettää

Nyt on haloo, kun Aikku sanoi syövänsä norjalaisia tyttöjä iltapalaksi! Olipa niin pahasti sanottu, että... anteeksi pitäisi pyytää...
Pahoitti Norjan kokeneetkin hiihtäjät mielensä. Ja mitä mitä! Aikku selittelee omilla nettisivuillaankin heiton olleen läppä, eikä tarkoittanut sillä mitään sen suurempaa!

Ei perkele, suomalaisten nöyristelyä. Ilman tuollaisia kommentteja ei suomalaisia huomata koskaan. Kukaan ei suomalaisia kehu, ei vahingossakaan. Ja eihän me itsekään voida koskaan itseämme nostaa framille, eihän.

"Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!"

Kukaan ei muista muiden urheilijoiden, kuin Rädyn, Isometsän ja Palanderin sanansäilän iskuja kilpatovereilleen. Semmoista psyykkaamista pitääkin olla!

Mutta, kun suomalainen nainen innostuu syömään norjalaisia iltapalaksi! Voi herranjestas sentään! Hermo menee suomalaisten alemmuudentunteeseen!

Uuden opettelua

Mietin pitkään aloitanko oman blogin kirjoittamisen.

Tuntuu, että joskus olisi paljonkin vuodatettavaa, mutta miten usein? Sitä en tiedä.
Voi olla, että kesällä 2009 tulisi enemmänkin kirjoitettavaa esikoisen syntymän jälkeen. Saa nähdä.

Nyt joka tapauksessa blogi on luotu ja täyttämisen vastuu alkaa painaa.
Pidetään tätä kirjoitusta nyt pään avauksena (eli blogiteksitin testauksena).