Taantuma on jo siis mennyt.
Ainakin, jos on katsominen kuluvan viikonlopun ruokakauppojen kassajonoja. Olutta ja grilliherkkuja myydään niin, että heikompaa hirvittää. Ottaen huomioon, että nykyään useiden kauppojen ostoskärryt ovat megakokoa, on ihme, miten moni on tänä viikonloppuna saanut ne täyteen.
Vuoden toistaiseksi lämpimin viikonloppu on saanut ihmisiltä myös kukkaronnyörit löysälle. Kokolihaa ja maggaraa ostetaan kilo tolkulla. Nopeimmat ostavat myös ulkomailta tuotua varhaisperunaa. Pitäähän kesällä syödä. Six-pack tai "mäyräkoira" on jo niin last season, että nyt pitää olla keissi (24 yksikön monipakkaus) ostoskärryssä, ellei jopa kaksi.
Kauppiaat hykertelevät tyytyväisinä
Toinen tämän viikonlopun hykertelijä on kukkakauppa. Valmistuneita hemmotellaan ruusuilla, joiden kappalehinta on 2 - 6 euron välillä! Voi sitä tolkun määrää. Muistan, kuin Harry "Hjallis" Harkimo kertoi omasta yo-valmistumisestaan. Hän oli seuraavana päivänä käynyt myymässä lahjaksi saamansa ruusut ja oli näin tienannut useita satoja markkoja. Siinäpä oiva vinkki uusille ylioppilaillekin. Vai vieläkö se 2000-luvun ylioppilas hankkii rahaa "hanttihommilla". Kirjoitetaan vain muotiblogeja ja myydään mainostilaa.
Sitten kaupalliset media ihmettelevät, minne heidän mainostajat menivät? Kun ei tiedetä, syytetään YLEä. Ne YLEn mainokset ovat kaiken pahan alku ja juuri. Jopa viikonlopun kerskakulutuksen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti