tiistai 27. lokakuuta 2009

Kuka kertoisi yhteisöllisen median pelisäännöt

Suomessakin on tullut ilmi ainakin kaksi tapausta, joissa työntekijä on saanut potkut kirjoiteltuaan Facebookissa mitä sattuu.

Tuorein tapaus on tältä viikolta palvelualalta. Työntekijä kirjoitti suorat sanat työnantajastaan. Työnantaja teki johtopäätökset ja perusteli, että tapaus oli viimeinen piste iin päälle kyseisen henkilön kanssa. Ongelmia oli siis työnantajan mukaan ollut aiemminkin. YLE Uutiset

Toinen tapaus on Metalliliitosta, jossa työntekijä oli tehnyt toisesta profiilin Facebookiin ja käyttänyt tätä kiusaamiseen. YLE Uutiset

Sosiaalinen media on omiaan kaikenlaiseen kiusaamiseen ja pahojen puhumiseen. Siinä, missä kahvipöydässä voit haukkua työnantajasi kaverille, et sitä voi julkisella alustalla (esim. Facebook) tehdä. Facebook on yhteisöllisyydessään niin paljon suurempi ja voimakkaampi sananvälittäjä, että haukkumiset menevät helposti kunnianloukkausten piiriin.

Koko sosiaalinen media on niin tuore keksintö, että käräjäoikeudet ja korkeammatkin oikeusasteet joutuvat vielä tekemään kovia päätöksiä ihan lähitulevaisuudessa.

Metalliliiton tapauksessa asia lienee melko selvä. Kiusaa mikä kiusaa. Mutta mitä ystävilleen ja työkavereilleen saa kirjoittaa, jos sen voi nähdä kuka vaan? Missä menee internetissä sananvapauden raja. Milloin on hyvä maku ylitetty ja ennen kaikkea, kuka sen hyvän maun määrää?

Oikeuden pyörät ovat hitaat. Toivottavasti netti on vielä olemassa, kun Suomeen saadaan lait kohdalleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti