Suomessakin on tullut ilmi ainakin kaksi tapausta, joissa työntekijä on saanut potkut kirjoiteltuaan Facebookissa mitä sattuu.
Tuorein tapaus on tältä viikolta palvelualalta. Työntekijä kirjoitti suorat sanat työnantajastaan. Työnantaja teki johtopäätökset ja perusteli, että tapaus oli viimeinen piste iin päälle kyseisen henkilön kanssa. Ongelmia oli siis työnantajan mukaan ollut aiemminkin. YLE Uutiset
Toinen tapaus on Metalliliitosta, jossa työntekijä oli tehnyt toisesta profiilin Facebookiin ja käyttänyt tätä kiusaamiseen. YLE Uutiset
Sosiaalinen media on omiaan kaikenlaiseen kiusaamiseen ja pahojen puhumiseen. Siinä, missä kahvipöydässä voit haukkua työnantajasi kaverille, et sitä voi julkisella alustalla (esim. Facebook) tehdä. Facebook on yhteisöllisyydessään niin paljon suurempi ja voimakkaampi sananvälittäjä, että haukkumiset menevät helposti kunnianloukkausten piiriin.
Koko sosiaalinen media on niin tuore keksintö, että käräjäoikeudet ja korkeammatkin oikeusasteet joutuvat vielä tekemään kovia päätöksiä ihan lähitulevaisuudessa.
Metalliliiton tapauksessa asia lienee melko selvä. Kiusaa mikä kiusaa. Mutta mitä ystävilleen ja työkavereilleen saa kirjoittaa, jos sen voi nähdä kuka vaan? Missä menee internetissä sananvapauden raja. Milloin on hyvä maku ylitetty ja ennen kaikkea, kuka sen hyvän maun määrää?
Oikeuden pyörät ovat hitaat. Toivottavasti netti on vielä olemassa, kun Suomeen saadaan lait kohdalleen.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Vain elokuvissa
Elokuvissa moni asia on mahdollinen. Jotkut asiat saattavat usein toistuessaan antaa aivan väärän kuvan ihmisille.
1. Pariisissa kaikilla menee niin hyvin, että oman asunnon ikkunasta näkyy aina Eiffel-torni. Ei sellaista asuntoa olekaan, josta ei tuo Pariisin suuri maamerkki näkyisi. Tosin Pariisissa käyneenä, asia ei ole näin.
2. Yhdysvalloissa opiskelijoillakin on varaa asua isoissa huoneistoissa aivan suurkaupunkien ydinkeskustoissa.
3. Kun elokuvissa ajetaan autoa, rattia on käänneltävä vähän koko ajan, vaikka ajetaan aivan suoraa tietä.
4.Lakanat ovat L-kirjaimen muotoisia. Kun elokuvassa on vietetty intiimi hetki kahden ihmisen välillä, he makailevat sängyllä vierekkäin. He ovat usein saman lakanan alla, mutta naisella lakanan yläreuna menee kaulan alla ja miehellä lakana on navan alapuolella. Mistä noita L:n muotoisia lakanoita saa ostaa?
5. Jos olet kaunis ja isorintainen blondi, älä koskaan mene yksin pimeään yläkertaan. Nämä mimmit yleensä kuolevat elokuvissa.
6. Oletko huomannut, että usein poliisilaitoksen päälliköt ovat mustia. Onkohan näin oikeasti?
7. Ja kun päästiin poliiseihin, niin elokuvissa rikoksen ratkaisee poliisi, joka on juuri erotettu toistaiseksi palveluksesta. Hän on joutunut luopumaan virkamerkistään ja aseestaan, mutta se ei haittaa. Ain löytyy vara-aseen vara-ase, jonka avulla rikoksen voi ratkaista. Ja kun rikos ratkeaa, ei haittaa, vaikka poliisi ei ole ollutkaan luvallinen selvittämään rikosta.
8. Elokuvissa poliiseilla on pahoja alkoholiongelmia. Onkohan näin oikeasti?
9. Väkivalta. Tästä lienee esimerkkejä tolkuttomasti. Koskaan ei satu pahemmin, vaikka hakataan ja potkitaan maassa makaavaa. Puolen tunnin päästä voi jo hyvin juosta pahiksia kiinni.

maanantai 19. lokakuuta 2009
Karu ja kylmä
Koin yllätyksen, kun lähestyin mökkiä. Runsas puoliväli matkasta oli ylitetty, kun maassa alkoi olla lunta! Ei kotikulmilla vielä vaan ole. Noh, mökille pääsin, vaikkakapean hiekkatien jyrkissä mäissä kesärenkaat eivät olleet parhaat mahdolliset.
Mökki on kesämökki. Ei sähköä, ei juoksevaa vettä. On lokakuun puoliväli. Mökillä oli pidetty tulta takassa ja saunassa viimeeksi runsas viikko sitten. Portaat olivat lumessa ja jäässä. Lunta oli vain sentti, pari, mutta kuitenkin. Mökin sisällä katsoin heti mittaria - 2 astetta! -2! Vilkaisin kelloa ja mietin, saanko lämmön kohoamaan lähelle kahtakymmentä päivän aikana. Päätin yrittää. Olin joka tapauksessa varautunut makuupussilla, joten ajattelin sitä edelleen käyttää.
Viima pyllyssä
(Tämä seuraava kertoo ulosteista. Voit jatkaa myös seuraavasta otsikosta.) Tunnen ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyneet ulkovessassa. Siis huussissa, ulkokäymälässä, pikkulassa, puuceessä, jne. Monella mökillä on jo vesiklosetit, joten vanhan liiton huussimeininki alkaa kadota. Kun pieni pakkasviima hönkii pakaroiden välissä, ei tule pöntöllä turhia istuttua.
On puuceessä huonojakin puolia. Varusmiesaikana leirillä oli yö. Olimme kolmeen pekkaan vartiossa ja yksi mies havaitsi metsän reunassa huussin. Meni asioille, mutta tuli melkein heti ulos, kauhea irvistys naamallaan. Nauru ei meinannut loppua, kun kävi ilmi, että mies löysi reiän, oli ottanut kannen pois ja käynyt istumaan. Pussit vain ottivat kiinni kasaan. Tuota käymälää ei oltu tyhjennetty ihan viime aikoina. Viimeiset asiat oli joku tehnyt jo kyykkykakkana, joten kaverimme hinkkasi pussejaan hangessa jonkin aikaa :- D Tämä siis Vekaralla 1998.
Hiki tuli
Takaisin asiaan. Sain mökin lämpimäksi. Illalla kymmenen aikaan oli jo 18 astetta lämmintä. Olin jo saunonut ja laitellut ulkotulia palamaan. Kun saunasta tuli ulos, suuri määrä höyryä pakkautui terassin laipion ja puski tiensä räystäslautojen alitse ulkoilmaan. Iho höyrysi nollakelissä.
Täydellinen hiljaisuus, ei keinotekoista valoa. Tähtitaivaskin näkyy selvemmin kuin kaupungissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)