perjantai 1. tammikuuta 2010

Nyt alkoi tapahtua vauvan elämässä

Esikoistytön elämä on ollut viime viikot melko rauhallista ja tavallaan tylsää. Sanoin isän. Tyttö on ollut melko tyytyväinen, mutta tuntuu, että turhautuminen on tullut nopeasti, koska hän on osannut kääntyä mahalleen jo runsaan kuukauden ajan., muttei osaa muuten liikkua.

Kolme viikkoa sitten tapahtui muutos. Tyttö otti ensimmäiset ryöminnät. Samalla hän eteni käsien vetämänä muutaman kymmenen senttiä. Tuon jälkeen elämä on ollut taas kaiken uuden oppimista ja kokemista!

Ensimmäiset ryöminnät tapahtuivat laminaatilla käsien voimalla. Matolla tuska oli kauhea, koska rinta ei nouse vielä maasta ja kädet eivät jaksa vetää matolla. Itkuhan siitä tuli!

Vauhtia kasvaa, jalat haluaa vatsan alle

Kolmessa viikossa ryömintä on vain kehittynyt. Nyt tyttö jaksaa edetä karhealla matollakin ja jaksaa ponnistella uudella etenemistyylillään useita metrejä ärsyyntymättä. Istuminen on myös vahvistunut. Siihen on auttanut varmasti syöttötuoli, jota tyttö on käyttänyt viitisen viikkoa. Nyt hänellä on siis ikää lähes seitsemän kuukautta.

Tuntuu, että nyt tuon pienen ihmisenalun elämässä tapahtuu aivan valtavasti. Isä ei meinaa pysyä mukana :-)

Mutta, yöt ovat olleet levottomampia. Tyttö varmaan kertailee aivoissaan uusia asioita ja öisin herätään muutamia kertoja suoristamaan tyttöä pinnasängyssä. Hän on nimittäin poikittain, täysin väärinpäin, mahallaan, peiton kanssa sukelluksissa, peiton kanssa jumissa, muuten vain levotomana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti