tiistai 20. heinäkuuta 2010

Helle näkyy kuntosalikukkarossa

Karahdin vuoden alussa kiville ja hankin siis kuntosalin jäsenyyden. Jäsenyyttä pitää kestää vuosi, sitten sen voi irtisanoa, koska haluaa.

Nyt kesän helteillä olen huomannut, että jäsenyydestä tulee takkiin ja kovasti. Olen käyttänyt urheilukeskuksen palveluita viisi kertaa kahden kuukauden aikana. Viisi! Laskin aikoinani, että kolme kertaa viikossa takaisin jäsenyydestä voittoakin. Viisi kahdessa kuukaudessa!

Syitähän löytyy

Yksi syy liikkumattomuuteeni sisätiloissa on ollut loma. Kesälomalla liikkui muuten. Lisäksi tuli oltua poissa paikkakunnalta niin paljon, ettei mitenkään muka ehtinyt. Toinen syy on muutto. Se on vienyt aikaa ja voimia viimeisen kuukauden aikana. Kolmas syy on helle. Ei hyvää päivää, jos ulkona on 34 astetta lämmintä, sisällä liikkuminen on tuhoisaa. Paikassa, jossa käyn on tuuletus, muttei ilmastointia. Paitsi pukukopeissa. Hiki tulee, kun näkee jonkun muun nostelevan painoja.

Noh, alunperin arvelinkin näin kesällä käyvän. En tosin uskonut, etten käy salilla juuri ollenkaan! Pitää ottaa kärsitty vahinko takaisin syksyllä. Sitten se onkin neljästi viikossa koko loppu vuoden ajan. Ugh!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti