Läkähdyttävä helle on jo varmasti saanut monen sapen kiehumaan. 30 astetta useampana päivänä peräkkäin ei ole kovin tavallista Suomessa. Vielä kun ennusteet kertovat samanlaisen sään jatkuvan ainakin viiden päivän ajan, on monella jo hellehymy häipymässä kasvoilta.
Ongelmat
Ilmastoimaton auto. Siinä vasta melkoinen peli, jos pitää ajaa esimerkiksi muutaman tunnin automatka. Lähteeköhän hienhaju koskaan autonistuimista?
Ilmastoimaton asunto tai talo. Moni on liikkeellä tummien silmänalusten kanssa, koska kodissa on sisällä yölläkin lämmintä yli 25 astetta. Ilmatieteenlaitoksen mukaan paikoin Suomessa on koettu jo trooppisiä öitä, eli lämpötila ei yölläkään ole laskenut 20 asteen alle.
Kuntoilu. Jos aiot tehdä normaalin viiden kilometrin juoksulenkkisi, tee se heti varhain aamulla. Päivällä juoku on toki tehokasta, mutta kuivumisen ja nääntymisen mahdollisuus on aika vahvasti läsnä.
Pilaantuuko ruoka? Miten vanhukset jaksavat?
Kylmien ostosten säilyvyys. Päivittäistavarakaupoissa on helteillä mukava asioida. Hyllyjen välissä on mukavan viileää ja kaupassa voisi viipyä pidempäänkin. Mutta, miten kauan ostokset kestävät hyvänä, jos ulkona on 30 astetta ja autossa melkein saman verran? Kylmäketju ainakin katkeaa komeasti, ellei ole mukana kylmälaukkua, jossa ostokset pysyisivät hieman kauemmin viileänä.
Vanhukset ja sairaat. Kovat hellelukemat ja mahdolliset helteen aiheuttamat univaikeudet tekevät hallaa sairaille ja vanhuksille. Happi ei meinaa riittää, eikä läkähdyttävä kuumuus tunnu antavan armoa. Mutta jaksettava on. Sairaalat ovat jo viime päivinä saaneet vastaanottaa helteessä uupuvia vanhuksia. Keski-Euroopan pätseissä vanhukset usein myös kuolevat helteen aiheuttamiin ongelmiin, eli leikistä ei ole kyse!
Kaikkeen tottuu
Helteeseen tottuu. Kuulin kerran yhdeltä rauhanturvaajalta, että kuumaankin tottuu. Siinain autiomaassa oli kuulemma yli 40 astetta. Siihen tottui 12 päivässä. Kenties onkin parempi, että kuumat ilmat kestää nyt yhtä soittoa, eikä välissä ole kolmea päivää vain 20 astetta.
Päätin kolme vuotta sitten Kreikassa, etten helteistä valita. Tuolloin lämpötilojen piti olla 25 paikkeilla, mutta tuurillani Kreikkaan sattui kuumin kesäkuun alku 25 vuoteen. Neljänä päivänä oli 40 astetta ja parhaana 44, joten Suomen lämmöissä en vielä mussuta. On nämä niin harvinaista herrrrkkua!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti