Missä huumorini on?

Ei ole kovin helppoa olla "sosiaalinen" ja "hauska". Kun lähes koko elämän on ollut se suulas ja ehkä hieman näsäviisas pikkunulkki, isompana on vaikea muuttua. Ei seepra raidoistaan pääse. Mutta pääsisikö, jos tahtoisi?


Olen ollut sellainen poika, joita on yhdestä kolmeen jokaisella luokalla. Kuittailee muiden oppilaiden puheille ja välillä hakee irtopisteitä kommentoimalla opettajien puheita. Nappaa sanan tai kaksi ja vääntää ne pois asiayhteydestä. Heh, he. Ihmeen vähän kökötin slti jälki-istunnossa. Tunnit lasketaan yhden käden sormilla.

Lukiossa hieman rauhoituin. En enää ollut niin paljon äänessä ja keskityin välillä ihan oppimaankin. Aikuisena työelämässä vauhti on tasoittunut. Säröt karsiutuneet. Vaikka edelleenkin olen siellä, missä juttu kiertää ja kerrotaan toinen toistaan typerämpiä tarinoita, kaskuja ja vitsejä.

Mikä sillä nyt on?

Mutta annas olla, kun puhelias ja hauska on hiljaa. Ei heitä läppää takaisin, jos hänelle sanotaan jotain. Karsii puheistaan kaiken turhan pois ja hoitaa vain asialliset hommat.

Pelko hiipii läheisten mieliin. Mikä sitä vaivaa? Nyt on kyllä jotain pielessä? Mutta se vain on joskus niin, että aina vain ei huvita. Se ei ainakaan minulla ole vielä ollut mitään lääkkeillä hoidettavaa. Ainoastaan päivän parin downshiftaaminen korjaa tilanteen ja Munjuttu heittää taas surkeinta mahdollista läppää. Odottakaa vaan! En ole vielä lopettanut! (mikä downshiftaus? Googlaa se!)

Ympärillä olevat käyttäytyvät oudosti

Mutta jotain hauskan ihmisen hiljaisuudesta, tai oikeastan sen hiljaisuuden aiheuttamasta utoudesta kertoo se, että minulta saatetaan pyydellä anteeksi, jos on heitetty minulle tai minusta läppää. Sellaista jokapäiväistä, johon heitän AINA jotain takaisin, paitsi nyt. Hymähdän ja uppoudun omiin ajatuksiini.

Tai, jos mainitsen ääneen jonkin pidemmän loman, udellaan, "Onko täällä töissä jotain, miksi haluat lomalle"? Ei ole, ei. Koitan selitellä. Koska kaikki, johon hiljaisenhauska vastaa, kuulostaa selittelyltä. Sanoit mitä tahansa, missä porukassa tahansa.

Niin ja ihmiset, joiden viimeiseksi uskoisi elämästäsi kiinnostuvan, saattaavat kysyä, oletko suuttunut minulle? Täh?! Mistä? No en! Ja taas se hiljainen selittää...

Koomikon kyyneleet

Mitä, jos elämässä joskus tapahtuisi jotain sellaista, että aina hiljainen alkaisi olla koko ajan äänessä? Tai aina hauska ja puheliain ei puhuisi kuin kysyttäessä? Eikä mitään päivän tai viikon muutoksia, vaan lopullisesti.

Ajattelen aina välillä koomikkoja. Millaista on olla hauska työkseen? Olen lukenut, miten Peteliukselta tai Ruonansuulta halutaan kuulla tiettyjä tuttuja hauskoja laineja ihan tuolla arkiympäristössä. Yleensähän tilanteeseen liitty varmasti alkoholi. Eihän kukaan uskalla pyytää "extrakeikkaa" selvinpäin.

Monet työkseen hauskat ihmiset palavat loppuun. Kun maski joka ilta poistetaan, joskus tekee mieli lopettaa kokonaan.