Runsas viikko sitten vietin päivän vanhojen lapsuudenkavereitteni kanssa. Suurinta osaa en ollut nähnyt yli 12 vuoteen! Mitä nyt viime vuosina kuvissa Facebookissa, mutta en kasvotusten.
Meillä oli melko tiivis kaveriporukka 80-luvulla. Kolmen korttelin kakarat touhusimme yömyöhään rosvoa ja pollaa, keinupalloa, purkkista, kirkkistä tai vain istuskelimme ja puhuimme kaikesta maan ja maailmankaikkeuden väliltä. Lähiössä oli myös valtava jalkapallokenttä ja luistelurata sekä -kaukalo. Siellä pelasimme jääkiekkoa, jalkapalloa ja pesäpalloa.
Pesäpalloa Alakentällä
Yksi kavereista kutsui porukan koolle tänä kesänä. Tarkoitus oli muistella vanhoja ja pelata pesäpalloa. Aivan loistava idea! Noin 14 hengen joukosta paikalle saatiin lopulta kahdeksan aktiivia. Parille kutsua ei koskaan saatu toimitettua erilaisista epähuomioista johtuen. Pari jätti tulematta, vedoten mm. työkiireisiin, joita aikuisilla jo ikävä kyllä on. Mutta erittäin monet perheelliset olivat saaneet asiat hoidettua, jotta pääsivät mukaan.
Vanhojen kavereiden tapaaminen oli hieman jännittäväkin. Halattiin jokainen ja vaihdettiin kuulumisia. Nykyisen sosiaalisen median aikakautena monesta tosin jo paljon tiedettiinkin, mutta kasvotusten kertominen on aina parempi vaihtoehto.
Syöttäjä, jota et ole nähnyt 14 vuoteen
Oli mukava huomata, että lapsuudesta tuttuja luonteenpiirteitä oli ihmisissä edelleen. Pohjimmiltaan ihminen ei muutu nuoruuden jälkeen, luulen. Toiset nuorempana hieman hiljaiset, eivät enää jääneet hiljaisiksi. Toiset puheliaammat, eivät tuntuneet enää niin puheliailta. Särmät olivat iän myötä hioutuneet. Jutut olivat kuitenkin kuin olisimme vasta eilen eronneet.
Tuntuu, että kun olet elänyt ihmisen kanssa lapsuutesi ja nuoruutesi, tunnet hänet vanhempanakin. Nämä ovat ihmisiä, jotka tietävät minusta enemmän kuin vanhempani. Nämä ovat ihmisiä, jotka ovat tunteneet minut kauemmin kuin työkaverini tai vaimoni. Nämä kaikki ovat ihmisiä, joiden kanssa on naurettu, itketty, kärsitty pientä kipua ja jaettu mielettömiä onnenhetkiä! Se yhdistää.
Kevyet puheenaiheet jäivät nuoruuteen
Kun kolmetuntinen pesäpallo oli takana, osa porukasta saunoi ja osa lähti yhteiseen illanviettoon syömään ja nauttimaan pikkukaupungin iltaelämästä. Toisia kutsui jo työt.
Ennen ravintoloita puhuimme vanhemmista ja lapsista. Kenen isällä tai äidillä oli mikäkin tilanne. Kenen lapsi oli itkuisa (lue: persoonallinen), kenen allerginen. Nuorena emme edes tuhlanneet ajatusta moisiin asioihin. Nyt kaikki on toisin. Elämänarvot saavat toisenlaiset mittasuhteet. Ihminen kasvaa ja luo uutta. Ihminen luopuu vanhasta. Niin se menee. Kavereiden kanssa emme koskaan olleet joutuneet puhumaan asioista, joista nyt tavatessamme puhuimme paljon. Perheistä.
Ajattelin verrata tapaamistamme luokkakokoukseen. Tuolla vertauksella en tekisi kunniaan lapsuudenystävilleni. Kunnan ja valtion järjestämä koulu on pieni taival ihmisen elämässä, jos toisessa vaakakupissa on elämänmittainen ystävyys samanhenkisten ihmisten kanssa.
Toivottavasti lapsuudenystävien tapaamisestamme tulee perinne. Kerta vuoteen lienee riittävä. On tarpeeksi vaikeaa järjestää jo nyt kuviot runsaan vuorokauden vapaaseen aikaan. Aikaan, joka kannatti järjestää!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Niinpä niin. Rosvoa ja pollaa, kirkkistä, pesistä, jääkiekkoa, jalkapalloa.. Mitä tekee saman ikäiset nuoret nykyään? Leikkiminen ja muu omaehtoinen liikkuminen on aika vähäistä nykyisin vaikkakin se olisi lasten fyysisen ja psyykkisen kehityksen kannalta enemmän kuin tärkeää. Ala-asteikäisenä ja vähän vanhempanakin kehitetään sellaisia motorisia ja fyysisiä taitoja joita on vanhempana huomattavasti vaikeampaa tai jopa mahdotonta kehittää.
VastaaPoistaTämä huolestuttaa aivan mielettömästi kun katson omaa valmennusryhmääni ja siellä olevien lasten kehitystä. Lapset kauhistelevat välillä kun tulee hiki. Oman kehon hallinta on välillä totaalisen hukassa. Ei osata hallita omaa kehoa edes kuperkeikan verran. Puhumattakaan kärrynpyörästä tai muusta vaativammasta. Onneksi sentään luontaista intoa oppimiseen on.
Aikuisten kiireet, väsymys ja omat intressit, tietotekniset vempaimet, helppo elämä jne tuovat aivan uudenlaisia haasteita lasten liikkumiseen ja kehittymiseen. Isommassa mittakaavassa tämä näkyy myös urheilijoiden tasossa ja menestymisessä. Parhaita menestyjiä ovat ne jotka ovat omaehtoisessa toiminnassa oppineet monipuoliset motoriset, fyysiset ja psyykkiset taidot. On opittu hallitsemaan omaa kehoa monipuolisesti ja on opittu pelien ja leikkien kautta myös häviämään ja kestämään pelin tuomaa painetta onnistumiseen. Puhumattakaan sosiaalisesta kehityksestä ja sosiaalisista suhteista.
Kyllä ennen oli asiat paremmin ja siitä toivottavasti otetaan opiksi.
ai mikä kutsu,pöh!
VastaaPoista