Luin juuri muistokirjoituksen, jossa 47-vuotias mies oli kuollut aivan yllättäen. Mies oli saanut sairauskohtauksen ja menehtynyt elvytyksestä ja sairaalaanpääsystä huolimatta. Perusterve, liikuntaakin joka viikko harrastava keski-ikäinen mies.
Mitä, jos itsellä olisi 15 vuotta elinaikaa? Eli vain puolet siitä, minkä ikäinen jo nyt olet. Muistat oman 15-vuotisaikasi melko hyvin. Sen verran siitä on. 15 vuotta. Sen verran sinulla on. 15 vuotta.
Oletko elänyt elämäsi, kuten olet halunnut, vai oletko tehnyt asioita vastoin syvää tahtoasi? Kaduttaako jokin asia? Mitä teet, jos tiedät kuolevasi 15 vuoden kuluttua? Muutatko elämääsi jotenkin? Lopetatko kaiken epäterveellisen ja ravitset kahoasi ja mieltäsi vain tutkitusti terveellisillä asioilla?
Tuollaiset tekstit panevat miettimään, mistä tästä kaikesta oikein on kyse. Yhtä vastausta ei ole. Toiselle oma etu ja oma hyvä olo ovat ne tärkeimmät asiat koko elämän aikana. Toinen arvottaa itsensä edelle mahdolliset lapset. Kolmas pitää lapsiaan, puolisoaan ja vanhempiaan kaikken tärkeimpänä asiana maailmassa. Itsestä ei niin väliä.
Kun kuolo korjaa, sitä toivoisi pääsevän täältä nopeasti pois. Pahinta olisi olla tajuissaan, mutta kuolleena useita kuukausia tai vuosia. Siinä ehtisi miettiä, miten jokin asia olisi mennyt, jos silloin joskus olis tehnyt jotain toisin kuin tosiasiasssa teki. Toisaalta, jos elää niin kuin haluaa ja ekee kaiken mitä tahtookin, ei "kuolinvuoteella" tarvitse miettiä. Vai tarvitseeko? Vaikka olisi elänyt miten rikkaan elämän kokemusten mittarilla, olisiko onnellinen? Tuleeko onni kokemuksista, vai siitä mitä elämässä kokee muiden kautta?
Kuinka monta kysymystä (ilman vastausta) voi mahduttaa yhteen blogikirjoitukseen? :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti