Itsenäisyyspäivä. Suomen katsotuin tv-ohjelma on menossa. Samalla katsotuin tosi-tv-ohjelma, epäilemättä. Pari miljoonaa suomalaista katselee Linnan pukuloistoa vuodesta toiseen. Katsojia on melkein joka kotitaloudessa.
Muistan ajan, jolloin ikäisiäni ei noissa karkeloissa näkynyt. Viime vuosina sinne onneksi on päässyt myös nuoria muusikkoja ja urheilijoita meriiteillään. Siksi varmaan moni alle kolmekymppinenkin seuraa silmä kovana Presidentin Itsenäisyyspäivän vastaanottoa.
Tänään Wikileaks oli kuulemani mukaan julkaissut yhdysvaltalaisille tärkeiden strategistenpaikkojen listan. Se kattoi koko maailman tärkeimmät kohteet yhdysvaltalaisten näkökulmasta. Suomesta listalla ei edelleenkään kuulemani mukaan ollut mitään. Pienen ja mitättömän Suomen Linnan Juhlat saavat olla siis rauhassa. Ellei kyseessä ollut lista, joka oli tarkoitettu vuodettavaksi. Lista, jonka riveillä mikään kohde ei oikeasti merkitse amerikkalaisille mitään. Kuka näistä tietää?
Tätä kirjoittaessani Twitter-tililleni on tullut 14 uutta tweettiä, joista suurin osa käsittelee Linnan Juhlien kommentointia. Facebook-"ystäväni" kirjoittelevat statuksiin kommentteja myös melko tiuhaa tahtia. Mielenkiintoista huomata, miten sosiaalinen media on tullut mukaan Itsenäisyyspäivän viettoon. Ei tämä tällaista ollut vielä viisi vuotta sitten! Heh, kevennys.
Mutta muuttuuko tuo Suomen katsoituin tv-ohjelma mihinkään seuraavan viiden vuoden aikana? Jokainen taho tuntuu haluavan ottaa jollakin tavalla sosiaalisen median huomioon. Hyötyä siitä. Päästä näkymään ja kuulumaan siellä. Linnan Juhlat 2015 - SOME, sen kun kokisi!
maanantai 6. joulukuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)