lauantai 1. syyskuuta 2012

Kilpailu venäläisistä

Kukaan, joka ei asu Kaakkois-Suomessa ei voi uskoa, millainen kilpailu venäläisistä turisteista on! Kun ajelen Lappiin kahdesti vuodessa, ihmettelen miten vähän venäläisiä on. Etelä-Karjalassa kun autoista noin 60 prosenttia on venäläisillä "pitkillä kilvillä". Ei sinänsä, että koskaan olisi venäläisistä mitään haittaa ollut. (Nyt en tahdo kommentteja yli 60 vuotta vanhoista asioista!!)

Kenellä on kokemusta?

Olen asunut kolme kertaa paikassa, issä seinän takana on asunut venäläinen. Kerran olen sen huomannut kerran kuussa. Silloin naapurissa asui hyvin vanha nainen, jonka luona kävi suunnilleen kerran kuussa yövieraita. He nauttivat illasta, yhteisolosta, he nauroivat, he lauloivat ja puhuivat kovaan ääneen niin, että se kuului meille asti. Kun siihen muutaman kuukauden aikana tottui, sen ymmärsi. Heidän kulttuurissa nautitaan laulaen ja nauraen. Suomessa niin ei aina tehdä.

Kahdessa muussa tapauksessa, naapurini, venäläinen mies lakaisi ja kolasi AINA lumet rapun edestä talvisin. Kukaan ei asiaa kommentoinut. Suomalaisten tapa. Hän oli hieno mies. Ja toisen asunnon naapurissa ollutta venäläistä pariskuntaa/ihmistä en koskaan nähnyt. Joskus kuulin hänen/heidän kotioven käyvän, mutta sanoisin, että asuivat hiljaisemmin kuin suomalaiset!

RAY goes Vaalimaa?

Vaalimaa sai tällä viikolla tiedon, että RAY:n toinen suomalainen kasino tulee heille. Jippii! Varma nakki, helppo nakki, easy sausage! Rahaa tulee! Ainakin kasinolle, mutta tuleeko koko alueelle? Venäjällä on muutamia vuosia sitten kiristetty uhkapelitoimintaa, niin, että se on mahdollista vain pienillä alueilla. Yksikään alue ei ole lähi mainkaan Suomea! Tähän markkinarakoon RAY iskee! Kansanterveydelle!

Vaalimaa onkin kansanterveyden kannalta hyvä paikka! Kukaan suomalainen ei lähde tuonne rajanpintaan pelaamaan! Ellei hän asu 10 kilometrin säteellä! Otetaan rahat pois venäläisiltä! Heidän kansanterveydestähän ei tarvitse kantaa huolta. Easy money, easy sausage.

Mitä tekee Etelä-Karjala?

Maakunta on elänyt venäläisten rahoista jo ainakin viiden vuoden ajan. Vasta hetki sitten Lappeenrantaan nousi komea Rauhan Holiday Club -kylpylähotelli kaikilla herkuilla. Kesällä samassa paikassa oli loma-asuntomessut.

Nyt kylpylähotellin johtaja on vaihtunut. Alueen mökkejä ja asuntoja markkinoinut yhtiö on joutunut vaihtamaan johtoaan. Kaikista loma-asuntomessujen taloista ei ole tullut kauppoja. Joku sanoisi, että on haukattu paskaa! (jos joku tahtoo tähdittää kirjaimia, tähdittäköön)

Ikea on etsinyt paikkaa uudelle "puodilleen" Kaakosta. Vaalimaa otti askeleen oikeaan suuntaan, kun RAY luotti siihen. Mitä tekee Ikea? Ainakin Etelä-Karjalassa on tulevaisuudessa paljon isoja uusia tiloja kirpputoreille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti