#Vuorotteluvapaa on tähtäimessä

Viikko sitten Helsingin Sanomissa oli kolumni vuorotteluvapaasta. Toimittaja oli sitä mieltä, että valtio voisi helposti säästää lopettamalla vuorotteluvapaan. Näin ”valtion tukema sapattivapaa” jäisi historiaan ja rahaa säästyisi, kun sitä nyt on tuntuvikseen joka paikasta säästettävä. Tämä on totta.

Silti, omalla kohdalla, vuorotteluvapaani kuluu jälkikasvun hoitamisessa. Tällä järjestelyllä lähes vuoden vanhaa ei tarvitse panna päivähoitoon, joka maksaa taas kunnalle, lopulta valtiolle, jotain. Nyt meillä, tällä vuorotteluvapaan korvauksella, olen kotona, ja lapsi ei ole vielä päivähoidossa.

Pelkkää matematiikkaa

Valtio tukee vuorotteluvapaatani niin, että saan työttömyyskassani kautta 70 prosenttia ansiosidonnaisesta päivärahastani. Käytännössä, saan käteen noin 38 prosenttia tavallisesta kuukausipalkastani. Summa ei ole kovin suuri, osittain nelihenkisen perheen elämässä, missä lyhennetään myös asuntolainaa. Summa on kuitenkin kolminkertainen verraten kotihoidon tukeen. Meidän, kuten monen muunkin lapsiperheen kohdalla, on onneksi mahdollisuus vuorotteluvapaaseen.

Tulevaisuudessa tämä mahdollisuus pienenee huomattavasti. Vuorotteluvapaaseen tehdään parhaillaan viilauksia, joiden mukaan, monella alalla vuorotteluvapaa jää historiaan, koska työvoimatoimistossa ei ole alan pitkäaikaistyöttömiä. Ei ainakaan suurten kasvukeskusten ulkopuolella. Tämä on harmi. Tuntuu, että tästä tulee taas eriarvoinen asema ihmisille, riippuen siitä, missä he asuvat.

Mies on mies kotonakin

Joka tapauksessa. Minä nautin omasta vuorotteluvapaastani häpeilemättä. Nykyään monella ei ole mahdollisuutta jäädä jälkikasvun kanssa kotiin usean kuukauden ajaksi. Suorittamisyhteiskunta ei ole koskaan valmis, ja muutosta ei todellakaan ole näkyvissä. Olen myös huomannut vanhemmissa sukupolvissa, että miehen jääminen lapsen kanssa kotiin, on aika ihmeellinen asia. Tähän ei koskaan ole ollut suurilla ikäluokilla mahdollisuutta. Nykyään on.

Nykyään miehillä on rohkeutta jäädä kotiin. Se ei tee meistä yhtään vähempiä miehiä. Oikeastaan, se tekee meistä miehekkäämpiä. Meillä on rohkeutta hoitaa kotiakin! Me pystymme siihen, mihin nainenkin! Monissa asioissa naiset ovat viime vuosikymmenten aikana näyttäneet, että hoitavat miesten hommia, kunhan siihen on annettu mahdollisuus. Nykyään miehilläkin on mahdollisuus jäädä kotiin. Miehen ja naisen roolit ovat historiaa jo monella alalla. Miksei kotonakin? 

Flunssaiset päivät

Viikko meni hyvin, vaikka kärsin kolmen päivän ajan flunssaa. Liekö vilustuminen vai mikä, mutta koti-isäily ei anna juuri lepoa. Pojan, äitiin kohdistamat, kiukuttelut ovat loppuneet lähes kokonaan tällä viikolla. Tosin äitikin on päässyt töistä kotiin jo yhden tai neljän maissa päivällä, kun viime viikolla vasta puoli kuudelta.

Yötkin ovat alkaneet sujua saman kaavan mukaan. Poika hulinoi, lähinnä unissaan, muutaman kerran yössä. Silloin on käytävä auttamassa takaisin unen polulle. Tutti suuhun pinnasängyssä seisovalle ja hän melkein jo tuossa vaiheessa vaipuu uneen. Pitää kuitenkin saatella tukevasti patjalle.

Iltalomaa ja pakkasia

Tiistaina havahduin mahdolliseen vapaailtaan. Pääsinkin lähtemään SaiPan peliin tuulettumaan. Oli ihan mukavaa vastapainoa käydä vähän kodin ulkopuolellakin yksinään, vaikka vain pelissä, mutta silti. Ja vielä kotijoukkueen jatkoaikavoitto sattui tuohon matsiin, niin mikäs siinä.

Nyt parin päivän aikana emme ole tehneet oikeastaan mitään ylimääräistä johtuen voimattomasta olostani. Tosin ulkonakin on ollut pakkasta 17 – 20 astetta ihan koko ajan. Aamulenkki on ollut koirien ja vaunujen kanssa vain noin puoli tuntia ja iltapäivällä toinen mokoma. Kovimmilla pakkasilla en ole edes jättänyt poikaa ulos nukkumaan, vaikka vaunussa, lämpöpussissa ja toppapuvussa on hyvin lämmintä. Sormet ja varpaatkaan eivät ole vielä olleet kylmät. Kovalla pakkasella olen lenkillä pitänyt vaunun päällä vielä kesäistä sadesuojaa, joka pitää vähän myös tuulta. Kerrospukeutumista pojalle ja vaunulle jo vuodesta 2013.

Ripulia ja oksentelua

Jottei arki olisi tylsää, olivat kaksi meillä asuvaa koiraa saaneet jonkin vatsapöpön. Toinen ulosti aamun kunniaksi sisälle. Päivän aikana hän oli tehnyt tarpeensa toistamiseen. Seuraavana aamuna hoksasin läähätyksestä, että nyt pitää mennä ja ehdin päästää poloisen ulos juuri oikeaan aikaan. Sieltähän sitä tuli. Seuraavana iltapäivänä toinen koira oksensi lattialle. Tunnin päästä alkoi kikistää kakkaa, mutta kihlattu ehti houkutella koiran ulos tarpeilleen. Pitiköhän sitä kolmesti illan aikana koiran päästä ulos(tamaan).

Tänään kumpikin koira ovat olleet jo siivosti, joten se siitä. Toivottavasti.

Poika ihmettelee uutta rytmiä

Ensimmäinen vuorotteluvapaaviikkoni ei sujunut aivan ongelmitta. Kaiken, minkä uskoin aiheuttavan pieniä ongelmia, ei toteutunutkaan. Sen suhteen kaikki meni uskomattoman hyvin. Mutta, perheen pienin, tuo kymmenkuinen, järjesti viikosta ikimuistoisen. Jokin ”uhmaoireilu” äitiä kohtaan tuli taloomme.

Viime viikko meni kotona joka päivä vallan mainiosti, kunnes äiti tuli kotiin. Poika oli puoli minuuttia iloinen tilanteesta ja sen jälkeen kaikki muuttui. Hän ilmaisi tyytymättömyyttään olemaan koko kitisten äidissään kiinni. Sylissä ei ollut kuitenkaan hyvä kuin hetken, sitten sylissä lattialla vain hetki, leikkien vain hetki. Tämä loppui vasta kun poika kävi nukkumaan. Tämä oli jotain aivan uskomatonta ja melkein piti vakuutella, että päivät menivät meillä oikein hyvin.

Yhdessä huono, erikseen hyvä

Isän huomio ja hoito eivät kelvanneet enää ollenkaan, kun äiti oli näkyvissä. Kun huomasimme, että minun poistuminen tilasta hieman helpotti tilannetta, kävinkin iltaisin koirien kanssa lenkillä. Tai, jos kihlatulla oli jotain menemistä tai tekemistä, hän teki ne poissa lapsen silmistä, ja silloin isänkin läsnäolo kelpasi. Aivan selvästi poika tahtoi vähän näyttää omaa tahtoaan ja osittain varmaan ikäväänsä ja huomionkipeyttään äitiään kohtaan. Viikonloppuna kaikki oli taas aivan ennallaan jo lauantai-iltapäivästä lähtien.

Eilen odotimme jännityksellä tätä alkavaa viikkoa. Tämä ilta menikin jo paremmin kuin viime viikon illat, mutta vielä heti äidin tultua kotiin, oli ilmassa kitinää ja sylikaipuuta. Jännityksellä seuraamme, miten viikko jatkuu tuon suhteen. Niin ja viime viikolla erikoista oli myös tunnin mittaiset ”itkuraivarit” keskellä yötä kahtena yönä. Touhu loppui vasta pitkien sylissä kantamisten jälkeen minun viereeni. Kihlattu sai siirtyä alakerran sohvalle nukkumaan. Tällaista miesten valtaa meillä.

Mietimme viime viikolla itkun syytä puhjenneesta kulmahampaasta, mutta se voi olla tuota "elämänmuutoksen" ärtymystäkin.

Kapuloilla sormille

Tänään kävimme pojan kanssa toisen kerran musiikkileikkikoulussa. Poika jaksoi taas touhuilla hyvin tuon kolmen vartin ajan. Uutena soittimena kokeilimme kapuloita. Poika hakkasi kapuloita yhteen miehekkäästi. Ainut, että hän jätti joka kerta toisen peukalonsa kapuloiden väliin. Ei se kyllä tuntunut haittaavan.

Kiitos palautteesta! Olen saanut muutamia kommentteja ja yritän kirjoitella tänne vuorotteluvapaan kuulumisia pari kertaa viikossa.

Hemmetin kulmahammas

Hojo hojo! (googlaa)

Viikko on mennyt hyvin. Musiikkileikkikoulussa eka kerta meni hyvin, vaikka kaikille muille se ei ollut eka kerta. Poika otti omaan tyyliinsä paikan haltuun heti, eikä tahtonut olla isin lähelläkään, vaan kierteli luokassa konttaillen ja muita lapsia katsellen. Muskari kesti 45 minuuttia. Sen aika oli meille huono, koska normaalisti poika on tuohon aikaan vielä ensimmäisillä päiväunilla. Kunnianhimoinen tavoitteeni on, että saisin mahdollisimman nopeasti pojan tottumaan yksiin päiväuniin, niin sanottuun normaaliin päiväuniaikaan, jos sellaista edes on?

Itku ja hermostuminen tuli, kun vartin kohdalla heiluttiin rytmimunan kanssa. Kun se otettiin lapsilta pois, siitä poika ei toipunut. Aavistuksen itkuisena seuraili tutti suussa loppu tunnin. Seuraavaksi lapsille lyötiin eteen rumpu. Sitä paukuteltiin runsaan laulun ajan. Sitten sekin korjattiin pois.

Tunti oli mukava. Opettaja oli mukava ja äidit, sekä yksi isä lisäkseni, olivat mukavia. Näytti siltä, että kaikilla lapsilla oli mukavaa. Ensikertalaisena on huono alkaa opettamaan, mutta mietin, että olisiko hyvä yhdellä kerralla keskittyä vain yhden tai kahden soittimen käyttöön ja kokeilemiseen? Nyt käytettiin kahta soitinta, huivia ja pari laulua meni vain leikkien ilman apuvälineitä.  Seuraan tilannetta.

Hampaat

Viime yö oli jotain aivan uskomatonta, koska olemme tottuneet jo tasaiseen yöhön, parin itkuisen havahtumisen saattelemana. Puolenyön maissa poika itkeskeli, tutti ei auttanut, ei syli, ei mikään. Kolmisen päivää sormet ovat olleet suussa ja yksi kulmahampaan kohta niin kirkkaanturpeana, että ihme, ettei jo ole puhki.

Lopulta otin pojan viereeni yöksi, kihlattu siirtyi alakertaan sohvalle, koska aamulla on kuitenkin mentävä töihin. Särkylääkkeen saattelemana poika nukkui tuhisten ja kiljahdellen puoli kuuteen saakka aamulla. Lienee turha mainita, etten minä tuota aikaa nukkunut. Torkahtelin vain.

Mutta, tämä on ohimenevää, tätä on vielä varmasti odotettavissa. Olen varma, että tänään poika on väsynyt, ei jaksa mitään niin kuten edellisinä päivää. Tutti suussa, sylissä on hyvä olla. Kaikki mitä tänään ajattelin tehdä (mm. pakastimen sulatus, keikka kanalaan munien hakuun, kauppa, puuhastelua pihalla) on unohtunut. Tänään tehdään mitä pitää, ei mitä pitäisi.

Jäin lapsen kanssa kevääksi kotiin

Olen ollut nyt muutaman päivän pois töistä, vuorotteluvapaalla. Pojan äidin äitiysloma päättyi ja päätimme, että toinen meistä jää vielä kotiin lasta hoitamaan. Olin jo vuosia seurannut, kuinka työkaverini olivat päässeet pitämään vuorotteluvapaata. Piti olla yli kymmenen vuoden työhistoria ja viisi viime vuotta on pitänyt olla samalla alalla. Minullakin olivat nämä ehdot täyttyneet jo muutama vuosi sitten ja kun viime syksynä asiaa selvittelin, aloin innostua ajatuksesta lisää. Niinpä, olen nyt ollut muutaman päivän kotona jälkikasvun kanssa. Palaan töihin vasta kesällä.

Muutaman päivän perusteella on aivan turha alkaa miettiä, millaista elo on ollut. Vasta tulevat viikot sen näyttävät. Odotukset ovat moninaiset. En ole pitänyt useiden kuukausien lomia sitten lukioaikojeni. Sen jälkeen on oltu joko armeijassa, koulussa tai töissä ja koulussa. Olen siitä onnellisessa asemassa, että töitä on toistaiseksi aina ollut. Tekee varmasti hyvää ottaa etäisyyttä myös työelämään.

Pienen lapsen kehityksen seuraaminen läheltä on nyt mahdollista täysipainoisesti. Useinhan tämä on ollut naisen herkkua/osa, mutta minulla miehenä ei ole mitään ongelmia jäädä lapsen kanssa kotiin. Todennäköisesti minä olen se, joka näkee nyt tuke vasten kävelevän lapsen ensimmäiset kävelymetrit ilman tukea. Lisäksi ensimmäisten selvästi erotettavien sanojen pulpahtaminen suusta on vain ajan kysymys.

Vanhempi sukupolvi on kysellyt ehkä hieman ihmeissään, miten minä pärjään kotona lapsen kanssa kahdestaan? Onneksi ajat ovat muuttuneet tässäkin suhteessa 30 vuoden aikana. Omille ystävilleni ei ole ihmeellistä, että isä jää lapsen kanssa kotiin. Oikeastaan, ne muutamat isät, joiden tiedän pitäneen työstä taukoa olemalla lapsen kanssa kotona, ovat sitä kovasti pitäneet. Toki kolmen kuukauden päästä saatan kirjoittaa aivan toisin.

Tänään aloitamme pojan kanssa musiikkileikkikoulun. Käymme siellä kevään ajan kerran viikossa. Isää jännittää huomattavasti enemmän kuin poikaa. Tieto lisää jännitystä.