Pari päivää sitten saatiin vihdoinkin lunta sen verran, että
lapset pääsevät lumileikkeihin ja vanhemmat talviharrastusten pariin.
Poikaakin on päästy vetämään lenkeillä pulkassa ja kovasti
on tykännyt. Lauantaina kävimme jälleen harrastamassa sisällä, kun oli
vauvauinnin aika. Uinti meni mainiosti ja oikeastaan minäkin vähän odotan tuota
lauantaista rutiinia.
Uinnin jälkeen juttelin toisen isän kanssa. Hän oli ollut
kauemmin pukuhuoneessa ja tuli odotusaulaan luokseni. Sanoi, että lasten
rehellisyys on aivan mahtavaa! Kysyin, mitä oli käynyt ja mies kertoi kuinka
pukuhuoneeseen oli tullut lihava, isomahainen mies. Yksi noin nelivuotias oli
kysynyt, ”Onko tuo siun läskimaha siun oma?” Mies oli ollut hieman vaivaantunut
ja muut pukuhuoneessa olijat olivat koettaneet pitää pokkaa.
Maailma pyörii valkoisilla valheilla
Mietimme tämän isän kanssa, miten aikuisten maailma toimisi,
jos lähes jokapäiväisiä valkoisia valheita ei kukaan kertoisi. Aluksi se voisi
olla hyvin kiusallista ja vaikeaa, mutta lopulta se voisi toimiakin ja olla
jopa vapauttavaa. Totesimme, että lopulta se olisi helppoa, koska ei olisi
yhtään kaveria ja perhekin olisi jättänyt. Ainut kenelle saisi olla rehellinen,
olisi kaupan kassa, mutta hänkin ottaisi pian lopputilin.
Pieni valehtelu on joissain tapauksissa hyväkin. Toivottavasti
lapset saisivat olla rehellisiä siihen saakka kuin ovat. Usein vain vanhemmat
kieltävät, ”ettei jotain saa noin sano”. Näin pitääkin olla, jo ihan
kohteliaisuussääntöjen vuoksi, mutta jos lapsen rehellisyys ei sodi hyviä
käytöstapoja vastaan, miksei hän saisi ajatella ääneen.
Jos sanoma ei aikuista miellytä, se ei tarkoita, että se
olisi väärin. Se on vain totuus, joka lapsen suusta tulee suodattamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti