MUNJUTTU

Vuorotteluvapaani vain hupenee. Laskin, että kahden viikon päästä olen jo puolivälissä vapaatani! Mihin aika oikein menee? Moni on kysellyt ihmeissään, miten aika on kulunut? Onko ollut tylsää kotona? Onko tekemisen puute? Kaikille olen voinut sanoa täysin vilpittömästi, että aika on kulunut nopeasti. Tuntuu, että seitsemän viikkoa olisi ollut noin kolmen neljän viikon mittainen aika. Tekemistä ja touhuamista riittää.

Kävimme pari viikkoa sitten kauempana asuvien mummon ja papan luona yökylässä. Silloin oli aika uuvuttava reissu, mutta päätin jo silloin, että heti, kun mahdollista, otetaan uusiksi. No, eilen tulimme kotiin uudelta retkeltä, ja yökyläily oli täysin erilainen, kuin edellisellä kerralla. Poika oli sinut jo paikan kanssa. Konttaili ja tutkiskeli lähes yksivuotiaan innokkuudella joka huoneen useaan otteeseen. Matkasänky oli jännä. Sinne kun pääsi päädystä ryömimään itse sisään ja ulos. Päiväunia siellä ei voinut ottaa, sen verran hyvin poika on tottunut nukkumaan päikkärit vaunussa.

Herkkis nukkui myös hyvin

Yö meni hyvin. Nukuin itse pojan matkasängyn vieressä korvatulpat korvissa. Siten en herää ihan pieniin ininöihin, vaan vasta isompaan. Minähän olen tuntuvikseen siitä poikkeuksellinen mies, että herää pienimpäänkin ääneen ja en pääse kovin helposti uudelleen uneen. En muista, koska viimeksi olen nukkunut kahdeksan tunnin yhtämittaisia unia. Nyt nukuin. Tulemme todellakin menemään kohta uudelleen yökylään mummolaan!

Keikkaa pukkaa

Musiikkileikkikoulusta oli hiihtotalvilomaa tämä viikko. Kuulimme, että meillä on muskarilaisten kanssa keikka! KEIKKA! Mieti! Kyllä, käymme maaliskuun puolivälissä vanhusten palvelukodissa esiintymässä! #Paineet on kovat. Vielä, kun pojan isomamma on kyseisessä palvelukodissa! Ja lienee sanomatta selvää, että minä ainut isä tuossa tapahtumassa. (se on se mies, joka on pojan kanssa näissä jutuissa ja hoitaa kotona lastaan, kun vaimo on töissä –tyylisiä supinoita voi ilmassa liidellä) Sovimme pojan kanssa, että vinkkailemme mummoille silmää ja rikomme sydämiä!

Niin, ja pojan omatoiminen seisominen ja kävely alkavat olla hyvin lähellä. Monta kertaa päivässä hän huomaamattaan seisoo itsekseen, kun keskittyy johonkin muuhun.