Yökylässä mummolassa

Viime päivityksestä on aikaa… anteeksi. Runsaan viikon aikana olemme olleet pojan kanssa ekaa kertaa yökylässä toisessa mummolassa. Tuossa lähempänä mammalassa on oltu useita öitä ja poika on siellä ollut muuten ihan yksinkin jo yhden yön.

Hieman jännitti lähteä taas uuteen paikkaan nukkumaan pojan kanssa, kun olimme juuri saaneet nukuttua neljä yötä putkeen heräämättä! Reissuun lähtö on aina lupaus taaperon rytmin sekoittumisesta. Reissua edeltävänä yönä poika tosin havahtui kerran meuhkaamaan ja kokeilemaan seisomistaitojaan pinnasängyssä, joten heräämättömien öiden putki tyrehtyi jo siihen.

Varsinainen yökyläily meni hyvin, vaikka päiväunien nukkuminen matkasängyssä olikin uusi kokemus. Poika on tottunut nukkumaan kahdet päiväunensa ulkona vaunuissa, nyt niitä ei kerrostalo-olosuhteisiin kovin helposti olisi saatu, joten päädyttiin matkasänkyyn. Neljä seisomasta kaatoa ja kolme istumasta kaatoa se otti, mutta sitten poika oli jo niin väsynyt, että matkasänkykin oli makea paikka nukkua.

Mietin, että muutaman viikon päästä menisimme uudestaan yökyläilemään. Mikäs meitä poikia estää?!?

Sukeltava musiikkileikkikoululainen

Poikamme on käynyt vauvauinnissa syksystä saakka. Sukeltamishalut olivat aivan kadoksissa jo muutaman kerran, mutta viime lauantai oli ollut jotain ihan älytöntä! Lauantaina poika kävi äitinsä kanssa uimassa, minä olin vanhemman lapsen kanssa kotosalla. Poika oli sukeltanut noin 30 kertaa. Oli jotenkin hoksannut sukeltamisen ja oli ollut ihan liekeissä. Vesipeto. Kunpa taito säilyisi.

Viime kerta musiikkileikkikoulussa meinasi mennä kommelluksitta, kunnes loppulaulun aikana, opettaja näyttää soittorasiaa. Poika yritti ottaa siitä kiinni, mutta opettaja esti sen kädellään. Poika otti mitä tarjottiin ja nappasi open sormen suuhun ja puri! Hän muuten hemmetin terävillä hampaillaan puree ihan vimmatun lujaa! Ope säikähti, ei saanut sormeaan suusta heti irti, minäkään en sitä heti huomannut, kun vahdin, ettei poika toisella kädellään ota soittorasiasta kiinni. Syvä jälki tuli opettajan sormeen, mutta verille asti se ei onneksi mennyt. Jätimme lähes lähtemättömän jäljen.

Ikävä jo työmatkoja

Olen kuuden viikon vuorotteluvapaani aikana alkanut hieman kaivata työmatkoja. Olen huomannut, että niiden aikana ehdin päivässä kuunnella lempimusiikkiani noin 45 minuuttia. Työmatkat ovat aina olleet kuitenkin sellaista ”omaa aikaa”, joka nyt on puuttunut. Niinpä olen saanut viimeisen viikon ajan käydä yksin koirien kanssa pitkillä lenkeillä, jolloin olen päässyt tyydyttämään musiikinkuuntelunpuutetta oikein kunnolla. Kahdeksan kilometrin reippaan lenkin aikana ehtii kuunnella monta biisiä!
Saa nähdä koska ikävä töihin iskee. Vielä sellaisesta ei viitteitä ole ollut.