Poika täyttää tänään vuoden. Tällä viikolla on tullut muutamaan kertaan muisteltua vuoden takaista aikaa. Viides päivä lähdimme katsomaan SaiPa-Pelicans –peliä Lappeenrannan Kisapuistoon. Hieman aiemmin olimme sopineet, että tulevana viikonloppuna lähdemme katsomaan Lahteen Salpausselänkisoja. Melkein varattiin jo hotelli. Ajateltiin olla siellä oikein yötä. Tämä oli tiistai.
Jääkiekko-ottelun alussa Pelicans siirtyi johtoon. Hyvin
nopeasti SaiPan Brian Salcido tasoitti ottelun. Tulevan pojan äiti tunsi jotain
ja kävi vessassa. Tullessaan sieltä sanoi, että taisi tulla lapsivesi. Eipä
siinä. Lähdettiin saman tien pelistä pois. Soitettiin heti sairaalaan ja meidät
käskettiin näytille. Minä palasin lopulta yksin kotiin.
Suunnitelmat uusiksi
Seuraavana aamuna menin töihin aamuvuoroon. Töistä piti kaahata kotiin, kun sähkölaitoksen alihankkija tuli asentamaan etäluettavaa sähkömittaria. Koiria piti ulkoiluttaa. Piipahdin sairaalallakin, mutta kaikki näytti olevan edelleen odotteluvaiheessa, joten lähdin kotiin. Olin juuri käynyt päiväunille, kun avonainen, nykyinen kihlattu, soitti. ”Nyt saliin, tuu tänne.” Lähdin.
Illan synnyttelyn jälkeen poika näki hämärän synnytyssalin
valon hieman yli puolenyön jälkeen. Olin kotona aamulla viiden maissa. Väsytti.
Kaikki oli sekaisin. Poika oli syntynyt kolme viikkoa etuajassa. Pitivät
keskosena, vaikka kokoa ja elämäniloa oli enemmän kuin isällään sillä hetkellä.
Keskonen kotiutui nopeasti
Sain pitää töistä vapaapäivän tuona torstaina. Se meni huonosti levätessä, siivotessa, järjestellessä, ruokia pakastimeen tehdessä ja toista lasta hoidellessa. Koska poika syntyi keskosena, uskoimme hoitajien puheiden perusteella, että häntä pitää tarkkailla hieman kauemmin. Yllätys olikin suuri, kun poika ja äiti kotiutettiin jo lauantaina. Perhe oli kotona, koossa ja terveenä. Tuo oli hienoa aikaa. Vuosi on mennyt nopeasti.Muistan, kun sunnuntaina katseltiin Salpausselänkisoja kotona. Ei menty paikalle. Ei yövytty hotellissa. Pieni mies pani suunnitelmat uusiksi. Jee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti