Mikä kärsivällisyys?

Vauhti lisääntyy, mutta tolkku ei seuraa kehityksessä mukana. Kolmen viime päivän ajan poika on tainnut olla lähes yhtä paljon kävellen kuin istumassa. Tällä hetkellä on yksi mustelma otsassa ja toinen nenävarressa, silmien välissä. Otsaan kolahti, kun pieni mies kävellä hortoili pöytään. Ajatteli varmaan kävellä pöydän ali. Toinen tuli horjahduksesta tuolin jalan poikkipuuhun.

Vahtimisen tärkeys on siis viikossa lisääntynyt huomattavasti. Lapsen nopeus ja ketteryys ovat myrkkyä. Ja jos menet huutamaan pojan nimen ja EI!, tiedät, että vauhti ja karkuun pyrkiminen nopeutuvat. Samalla alkaa myös hervoton naurunkiherrys. Ei voi kuin hymyillä itsekin, vaikka välillä suututtaisi.

Vaarojen minimointia

Lapselle on tullut myös paljon pituutta ja ulottuvuutta lisää kuukaudessa. Keittiössä leikkuulaudat, veitset, lasit ja muut on muistettava laittaa kauas pöytätason reunasta, tai ne ovat lattialla. Ruokapöytämme on hieman korkeammalla, mutta sieltäkin on isin haarukka lähtenyt ruuan kanssa lattialle.

Lusikka ja haarukka ovat alkaneet löytää myös yhä useammin lapsen omaan suuhun. Vielä hän ei saa lautaselta itse otettua ruokaa lusikkaan, mutta kun sitä on lusikassa, on se useimmin suussa, kuin maassa. Harjoittelu on silti vasta aivan alussa ja kärsivällisyys kaiken uuden opettelussa on hyvin olematonta.

Pihalle, mars!

Lappeenrannassa on ollut jo monta upeaa keväistä päivää. Olemme viettäneet paljon aikaa ulkona, normaalien aamu- ja päivälenkkien lisäksi. Usein ollaan illallakin ruuan ja iltapesun välillä käyty vielä ulkona. Poika sai kokeilla myös siskon vanhaa, tyylikästä vaaleanpunaista pyöräilykypärää, kun kävimme pyöräilemässä. Istuimessa matkustaminen tuntui olevan aika kivaa.

Jokin äiti-vaihe on taas tullut kylään. Kun äiti on näkyvillä, poika tahtoo olla hänessä sitkeästi kiinni. Kun äidin luota uskaltaa lähteä itsekseen leikkimään, äidin on paras pysyä paikallaan. Kun äiti lähtee liikkeelle, alkavat itku ja huuto ja tulee kiire äidin perään. Isä ei tuolloin ole mitään. Mutta, jos äiti poistuu vaikka koiran kanssa lenkille tai menee yläkertaan, pojan paha mieli unohtuu 15 sekunnissa ja isän höpsöttelytkin kelpaavat. Vähän samanlainen kausi oli pari kuukautta sitten. Kun äiti tuli töistä, ei poika tahtonut häntä silmistään päästää.

Ensimmäiset askeleet on nyt otettu #lapset

Niin se vain elämä muuttuu kun elintila laajenee. Poika alkaa olla jo ihan koko ajan vahdittava. Pituutta ja notkeutta on tullut nopeasti sen verran, että kiipeily ihan mihin vaan alkaa olla kova sana. Ensi askeleet on otettu viikko sitten. Tämäkin tapahtui muskarissa.

Musiikkileikkikoulun päätteeksi lapset kerääntyvät opettajan ympärille ja tämä näyttää soittorasiaa. Se on ollut ensimmäisestä kerrasta asti hyvin kiehtova. Viime kerralla poika seisoi ja tapitti lumoutuneena soivaa rasiaa ja otti neljä hapuilevan hoippuvaa askelta opettajaa kohti. Huomasin sen, mutta tajusin vasta tunnin jälkeen, että siinähän ne ekat askeleet olivat. Hallitut askeleet, ilman tukea ja niille lähdettiin seisovasta asennosta!

Samalla kerralla yksi toinen poika, joka on ollut kanssamme samassa uimakoulussakin, oli alkanut kävellä. Hän suorastaan juoksi heiveröisin jaloin ja ottanut itsenäiset ensi askeleensa vain kuusi päivää aiemmin. Kun liikkumisen mahdollisuus ja riemu löytyy, sitä on vaikea pitää piilossa. Eikä pidäkään.

Nyt viikko myöhemmin meilläkin poika lähtee seisoviltaan kävelemään jonkin mielenkiintoisen asian perään ja menee parhaimmillaan kahden kolmen metrin matkan. Siitä se lähtee.

Omaa aikaa ja laatu aikaa

Viikko sitten sain ”omaa aikaa” kotioloista, kun tuli mahdollisuus lähteä mökille polttopuuhommiin. Yksi yö metsän rauhassa, mökkiä lämmitellen ja moottorisahaa laulattaen oli omalla tavallaan väsyttävä, mutta henkisesti lepuuttava. 

Pääsiäisenä saamme pojan äidin kanssa vähän omaa aikaa, kun jälkikasvu lähtee mammalaan yökylään. Itse menemme seuraavana päivänä perässä ja siellä on tarkoitus nauttia rosvopaistia ja muita herkkuja.

Sääennusteet lupaavat lämmintä pääsiäistä, joten olosuhteet oikein mukavalle viikonlopulle ovat ilmassa. Kevät ja lämpö saavat omalta osaltaan jaksamaan paljon paremmin. Jostain syystä itselläkin tekee mieli päästä taas säännöllisempään kuntoiluun käsiksi. 

Kohta tämä jo loppuu!

Havahduin taas siihen, että vuorotteluvapaatani on vain puolitoista kuukautta jäljellä. Kyllä. Vain. Aika tuntuu menevän niin nopeasti.

Jo nyt voi suositella vuorotteluvapaata kaikille, joilla siihen mahdollisuus on. Ja jos on mahdollisuus, miehilläkin, jäädä kotiin hoitamaan pieniä lapsiaan, niin kannattaa jäädä. Oma rytmi muuttuu kyllä täysin, kaikessa pitää vähän joustaa ja omaa aikaa ei siltikään paljon jää. Välillä väsyttää ihan hemmetisti, mutta tuntuu, että on tämä kaikki sen arvoista.

Pojan kanssa neuvolassa - lapsi oppii koko ajan uutta

Pääsimme vihdoin ja viimein pojan yksivuotisneuvolaan. Keuhkoputkentulehduksen, korvatulehduksen ja vauvarokon vuoksi sitä siirrettiin kahdesti, yhteensä lähes kuukaudella. Kuten arvelimmekin, painoa oli tullut tuskin nimeksi kolmessa kuukaudessa. Sen verran poika hoikkeni kahden viikon kuumeilun ansiosta, että massakausi koittaa vasta nyt huhtikuussa #hymiö

Yksivuotisneuvola oli myös käynti, kun koitti kolmen piikin aika. Poika otti pistot reippaasti ja hoitajakin sanoi, että päästiin aika pienillä itkuilla. Varoitteli kuumeen nousemisesta huomenna, mutta katsotaan. Kuumeeseen olemmekin jo ehtineet tottua. Seuraava käynti on vasta puolen vuoden päästä, mikä sekin kertoo, että lapsi kasvaa niin nopeasti. Kohta riittää kerran vuodessa käynti. Sitten kouluun…

Isä neuvolassa

Oli eka kerta, kun käyn neuvolassa yksin lapsen kanssa. Hoitajan kanssa jutustelu meni mielestäni oikein hyvin ja osasin vastata kaikkiin kysymyksiin ja kertoa mielestäni selkeästi ja monipuolisesti pojan arjesta. Kyseli hoitaja minunkin fiilikset vuorotteluvapaa-aikanani.

En tiedä, mutta minulla on sellainen kuva, ettei hoitajillekaan ole välttämättä jokapäiväinen juttu, että lapsi käy vain isän kanssa neuvolassa. Toivoisin, että tällainen olisi lisääntymässä, sillä miehet hei, kyllä me ehdimme olla vielä töissä ja harrastuksissamme, jos muutamia kuukausia tai vuosia hoitaa lapsia. Monilla ei vain vieläkään ole siihen mahdollisuutta. Toisaalta, monilla ei varmasti ole halujakaan jäädä jälkikasvun kanssa yksin kotiin.

SaiPaa ja lelujen pesua

Musiikkileikkikoulussa muuten sattui pieni hauska kohtaus. Yksi vanhemmista huomasi pojallamme SaiPa-tutin maanantaina, kun joukkueella oli Jypiä vastaan seitsemäs ja ratkaiseva peli. Sanoin, että nyt jos koskaan SaiPa-tutti on oltava mukana kannustuksessa! Lopulta SaiPa eteni neljän joukkoon. Pitänee kuitenkin muistuttaa, että ottelusarjan ollessa kesken, poika myös heitti samaisen tutin wc-pönttöön. Se ei onneksi ollut enne.

Pojalla on elämässään nyt vaihe, kun tavaroita pitää ottaa jostain ja laittaa takaisin johonkin. Yhtenä esimerkkinä oli unilelun hakeminen pinnasängystä ja sen vieminen pyykkikoneeseen. Koneessa odottivat jo kolme muovista kylpylelua. Pitää siis olla tarkkana, kun pesee pyykkiä, ettei pese jotain muutakin.