Mikä kärsivällisyys?

Vauhti lisääntyy, mutta tolkku ei seuraa kehityksessä mukana. Kolmen viime päivän ajan poika on tainnut olla lähes yhtä paljon kävellen kuin istumassa. Tällä hetkellä on yksi mustelma otsassa ja toinen nenävarressa, silmien välissä. Otsaan kolahti, kun pieni mies kävellä hortoili pöytään. Ajatteli varmaan kävellä pöydän ali. Toinen tuli horjahduksesta tuolin jalan poikkipuuhun.

Vahtimisen tärkeys on siis viikossa lisääntynyt huomattavasti. Lapsen nopeus ja ketteryys ovat myrkkyä. Ja jos menet huutamaan pojan nimen ja EI!, tiedät, että vauhti ja karkuun pyrkiminen nopeutuvat. Samalla alkaa myös hervoton naurunkiherrys. Ei voi kuin hymyillä itsekin, vaikka välillä suututtaisi.

Vaarojen minimointia

Lapselle on tullut myös paljon pituutta ja ulottuvuutta lisää kuukaudessa. Keittiössä leikkuulaudat, veitset, lasit ja muut on muistettava laittaa kauas pöytätason reunasta, tai ne ovat lattialla. Ruokapöytämme on hieman korkeammalla, mutta sieltäkin on isin haarukka lähtenyt ruuan kanssa lattialle.

Lusikka ja haarukka ovat alkaneet löytää myös yhä useammin lapsen omaan suuhun. Vielä hän ei saa lautaselta itse otettua ruokaa lusikkaan, mutta kun sitä on lusikassa, on se useimmin suussa, kuin maassa. Harjoittelu on silti vasta aivan alussa ja kärsivällisyys kaiken uuden opettelussa on hyvin olematonta.

Pihalle, mars!

Lappeenrannassa on ollut jo monta upeaa keväistä päivää. Olemme viettäneet paljon aikaa ulkona, normaalien aamu- ja päivälenkkien lisäksi. Usein ollaan illallakin ruuan ja iltapesun välillä käyty vielä ulkona. Poika sai kokeilla myös siskon vanhaa, tyylikästä vaaleanpunaista pyöräilykypärää, kun kävimme pyöräilemässä. Istuimessa matkustaminen tuntui olevan aika kivaa.

Jokin äiti-vaihe on taas tullut kylään. Kun äiti on näkyvillä, poika tahtoo olla hänessä sitkeästi kiinni. Kun äidin luota uskaltaa lähteä itsekseen leikkimään, äidin on paras pysyä paikallaan. Kun äiti lähtee liikkeelle, alkavat itku ja huuto ja tulee kiire äidin perään. Isä ei tuolloin ole mitään. Mutta, jos äiti poistuu vaikka koiran kanssa lenkille tai menee yläkertaan, pojan paha mieli unohtuu 15 sekunnissa ja isän höpsöttelytkin kelpaavat. Vähän samanlainen kausi oli pari kuukautta sitten. Kun äiti tuli töistä, ei poika tahtonut häntä silmistään päästää.