Yhteenvetoa ja tajunnanvirtaa vuorotteluvapaasta

Kolme päivää jäljellä. Alkaa olla vähän tyhjä olo. Tähänkö tämä vuorotteluvapaa nyt päättyi? Olisihan voinut olla vielä kotonakin. Päivät ovat menneet lasten rytmeissä ja ne rytmit ovat sopineet erittäin hyvin minulle. Vuoden alun aikana, kun oli pimeää, tarvitsin itsekin paljon enemmän unta kuin nyt. Tosin se oli aikaa, kun nuorinta piti käydä joka yö kerrasta kolmeen rauhoittelemassa joko silittäen tai antamalla tutti. Viimeisen runsaan kuukauden ajan poikakin on jo nukkunut yön ilman heräämisiä. Tai, jos on herännyt, on itse osannut nukahtaakin.

Kihlatun kanssa puhuimme juuri, miten paljon paremmin poikani tunnen, kun olen häntä hoitanut kasvun herkässä vaiheessa. Vaikeahan se on kuvitella, mutta toivottavasti poika osaa turvautua minuunkin hädän hetkellä, vaikka edelleen se oma äiti tuntuu olevan ihan ykkönen.

Kiinnostusta selvästi on

Viikonloppuna tapasin joukon ystäviäni (miehiä), jotka kyselivät ilokseni aika paljon keväästä. Miten sain päiväni kulumaan, miten jaksoin, kannattiko, ja niin edelleen. Päivissä oli aina hyvä rytmi. Aamulla heräsimme, söimme aamupalan, kävimme lenkillä (vaunut, kevääseen saakka kaksi koiraa, välillä tytär pulkassa ja nyt hän jo pyöräilee itse). Huhtikuuhun saakka poika otti kahdet päiväunet, joten nukahti jo aamulenkille.

Keskipäivän molemmin puolin tein ruuan. Jos se oli valmiina, leikimme yläkerrassa. Välipalan jälkeen poika otti toiset tirsat ja illalla olikin jo hulinoiden aika. Lapsihan syö melkein koko ajan. Kun aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala jaetaan noin kahdentoista tunnin kesken, ei siinä ole paljon rytmistä pulaa.

Kun poika alkoi nukkua vain yhdet päiväunet, ehdin tuon noin kello 11.30 ja 14.30 välillä vähän siivota, tiskata, pyykätä, levätä itsekin tai katsella tallentamiani ohjelmia. Kaikkea kun tekee joka päivä vähän, eivät hommat keräänny vuoriksi.

Oppimisen ihmeellinen elämys

Olen kirjoittanutkin jo, että maaliskuun pojan sairastelujakso oli aika uuvuttava. Lähinnä siitä valvomisesta muistan selkäkivut, jotka tulivat, kun kahtena peräkkäisenä yönä kannoin itkevää poika useita tunteja. Muistan miettineeni, ettei tämä kestä viikkoja. Ei kestänyt, vaikka välillä siltä tuntui.

Lapsen oppiminen on mahtavaa seurattavaa. Ne pienet jutut, kuten kädestä ottaminen ja käteen antaminen ovat varmasti lapselle isoja juttuja. Joskus istuimme lattialla pojan kanssa kymmeniä minuutteja ja hän lastasi yksi kerrallaan puupalikoita käsilleni. Sitten, kun kaikki palikat olivat siinä, hän otti ne yksitellen pois. Tätä pystyi helposti jatkamaan useita minuutteja.

Muistan myös ne riemukkaat kiljahdukset suihkussa, uimassa, pulkassa, ”hippaleikissä” ja aamuheräämisessä. Niin, poika on aivan pähkinöinä, kun aamulla menee hänen näkyville. Poika kiljuu ja nauraa ja hyppii tasajalkaa pinnasängyssään puoli minuuttia. Ihan innoissaan! Olen myös tulkinnut nuo huutelut ymmärrettävälle kielelle. ”Uusi päivä! Iskäkin on hereillä! Jee, uusi päivä! Ai niin, tässä on mun haisukorva (unilelu) tahdotko nähdä?”

Kerroin ystävilleni, että vapaani aikana näin pojan ensimmäiset askeleet, sohvalle kiipeämisen oppimisen ja opetin tytön ajamaan ilman apupyöriä. Tein omia ruokia lapselle, joka opetteli syömään kiinteämpää ruokaa.

Päivääkään en vaihtaisi

Voi olla, että kun palaan ensi viikolla töihin, päivärytmini on vähän aikaa siirtymätilassa. Onneksi työrytmi on niin eri, että tuo muutos tapahtuu varmasti nopeasti. Toisaalta on mukava päästä puhumaan aikuisten kanssa. On joskus keväällä mennyt päivä tai pari, ettei ole tullut puhuttua kuin kihlatulle, onneksi edes hänelle. Onhan se erilaista puhua päivät lapselle, joka ei sano oikein ymmärrettävää sanaakaan. Nelivuotias sen sijaan on kovassa kyselyiässä ja niihin kaikkiin kysymyksiin vastaaminen alkaa välillä käydä työstä.

Vuorotteluvapaa. Suosittelen, jos siihen on mahdollisuus. Taaperon hoitaminen kotona. Suosittelen, jos siihen on mahdollisuus. Kyllä se arki pyörii kotona isänkin voimin. Ja jos miehet pelkäävät, että elämä, ystävät ja ura lipuvat ohitse, jos jää kotiin lasta hoitamaan, niin panepa se kätesi vesiämpäriin ja ota sieltä pois. Mikäli vesi ei tänä aikana ole jäätynyt, mitään täytettävää aukkoa ei ole.

Viimeinen muskari - helle on uusi tuttavuus #lapset

Kävimme tänään viimeistä kertaa pojan kanssa musiikkileikkikoulussa, muskarissa. Pojan äiti heittä käsittääkseni sen talvella puolivitsillä, että menisimme. Sanoinkin, että joo. Aloitimme tammikuussa ja tänään nyyttäreitä siellä viettäessämme, oloni oli toki hieman haikea.

Muskarissa tapahtui kevään aikana paljon mieleen jääneitä juttuja. Poika puraisi muskarin opettajaa sormesta, otti ensimmäiset askeleensa ollessaan lumoutunut soittorasiasta ja muutenkin kokemus oli (ainakin minulle) tärkeä. Muutenkin kevät ja vuorotteluvapaani ovat kuluneet todella nopeasti.

Kirjoitin joskus vapaani puolivälissä, että suosittelin pienen lapsen kanssa kotiin jäämistä isillekin. Suosittelen edelleen. Maaliskuinen sairastelu/valvomisjakso oli toki aika helvetillinen, mutta esimerkiksi kolmen vuoden jaksossa, kaksi viikkoa on aika pieni hetki.

Eikö pueta ulkovaatteita?

Helteiset päivät olivat pojalle ensimmäiset, jotka hän oikeastaan tajuaa. Niinpä lauantaina olikin ulkona olemista. Poika ihmetteli, kun ei tarvinnut haalaria, ei hanskoja ja päässä oli joku lipppis! Hän istui nurmikolla 20 minuuttia paikallaan ja katseli vaan ympärilleen, minua, äitiä, koiraa. Lopulta uskalsi liikkua. Olihan se varmaan erikoista, kun aina on (välillä taistellen) puettu ulkovaatteet ja menty ulos. Nyt voi olla sisävaatteissa! Whaaat?!? OMG?!? (hieman nuorisokieltä tähän väliin)

Eilen, sunnuntaina, poika otti askeleet ulkona ilman kenkiä ja sukkia. Liekö pistellyt, kun koetti astua koko ajan toisen jalkansa päälle. Herkempi puolikin pojasta löytyi. Jalkapohja.

Ekat päikkärit sisällä

Varauduimme helteisiin nukuttamalla pojan ensimmäistä kertaa päiväunille sisälle. Ensimmäiset unet noin kaksi tuntia. Toiset, anoppilas… sori, pojan mammalassa, hieman yli kaksi tuntia. Nyt ovat kolmannet menossa, kun tätä kirjoitan, nukkunut nyt kaksi tuntia 20 minuuttia. Yleensä aika tarkkaan kolmen tunnin yhdet päikkärit on nyt nukkunut. Oppimista tämäkin. Tämä ihan siksi, että unet taataan. Ulkona on nyt varjossa 29,9 astetta varjossa, vaunuissa pari astetta enemmän. Sisällä saadaan säädettyä lämpötila 22 tienoille, joten tekniikallakin on iso osa hyvinvoinnissa.

Vuorotteluvapaani kaksi viimeistä viikkoa ovat menossa. Alun perin niitä oli 19. Se tuntui pitkältä ajalta. Nyt tuntuu, että se on mennyt. Jo nyt tuntuu, että se ei ole mennyt hukkaan. Olen oppinut. Toivon, että lapseni ovat oppineet. Toivon, että kihlattu on nauttinut töistä, pitkän tauon jälkeen.

Meillä juhlakin on arkea

Totesin otsikon vappuna, kun lasten rytmissä heräsimme jo ennen kuutta. Alkoholia oli meidän vapussa vain lehtien mainoksissa. Tippaleipää ja simaa sentään joimme ja söimme. Muuten keskellä viikkoa olevat pyhät ja juhlat eivät juuri meillä näy. Lasten rytmillä mennään, mutta totesimme, ettei tämä onneksi jatku montaa vuotta. Kohta lapsia ei saa sängystä aamuisin ylös millään, vaikken sitä nyt oikein uskokaan. Kyllä me vielä joskus nautimme brunssit ja skumpat vappuna.

Hei, hei, apupyörät

Nelivuotias otti vappuna niskalenkin pyöräilystä. Nostin apupyörät niin korkealle, etteivät ne ottaneet maahan kiinni kurveissakaan. Pyöräily alkoi sujua hyvin ja seuraavana päivänä ehdotin apupyörien ottamista pois kokonaan. Sekin kävi ja niin tyttö on nyt ylpeä pyöräilijä. Se on aivan sanoinkuvaamattoman hienoa nähdä lapsen kasvoilla intoa ja iloa omasta osaamisesta. Sitä riemastuu isänäkin pienen saavutuksista. Ihan mahtavaa!

Viime viikkoina on selvästi alkanut huomata, miten nelivuotias ja 14-kuinen alkavat olla toisilleen jo kavereita. Kun nuorempi jo kävellä hortoilee ja tasapainoilee, niin isompikin on jaksanut alkaa leikkiä jotenkin eri tavalla hänen kanssa. Vielähän pieni ei ymmärrä leikkimisestä varmaan mitään. Mättää vain leluja laatikkoon ja sieltä pois, työntää potkuautoa ja syö pehmoleluja.

"Mie ite!"

Jotain sentään poikakin jo tahtoo tehdä ja auttaa. Hän vie oman likaisen vaippansa itse roskikseen! Kyllä! Kantaa ja hoippuu roskikselle, avaisi ovenkin, jos sen kokonaan jaksaisi ja pudottaa vaipan roskikseen. Kehumisen ja kannustuksen jälkeen hän näyttää jopa olevan ylpeä osaamisestaan. Eilen kuulin roskiksen oven käyvän ja sain pojan kiinni panemasta käyttämätöntä vaippaa roskikseen. Hän oli kovin hämmentynyt, kun yritin selittää, ettei sitä laiteta sinne, vain käytettyjä. Noh, kaikki aikanaan.

Vuorotteluvapaatani on nyt jäljellä neljä kokonaista viikkoa! Neljä! Alussa niitä oli 19. Huh hu!