Vuoden alussa oli aikoja, jolloin tuntui toivottomalta. Poika osoitti mieltää etenkin vauvaa ja äitiä kohtaan. Kova paikka. Perheneuvojakin pyydettiin muutamaan kertaan katsomaan talomme touhua. Hän totesi, ettei pojassa mitään vikaa ollut. Toivotti vaan jaksamista, koska pojalla hänen silmin näytti olevan uhmaikä ja sisaruskateus tosi voimakkaana. Tuohon lisätään voimakas temperamentti, niin hulina oli valmis :)
Tuostakin selvittiin. Kesään mentäessä pojan aktiivisuus rauhoittui ja arki alkoi rullata hyvin. Kesällä jäin viimeiselle vuorotteluvapaajaksolleni, joka on kohta päättymässä. Olen ollut päivät lasten kanssa muutaman kuukauden ajan, sillä lasten äiti palasi täksi ajaksi töihin. Hän jää lasten kanssa vielä muutamaksi kuukaudeksi kotiin, ennen kuin lapset lähtevät ekaa kertaa päiväkotiin helmikuussa.
Kaksi lasta koko päivän vähensi harrastuksia
Jos ensimmäisen vuorotteluvapaan aikoihin käytiin pojan kanssa muskarissa ja niin edelleen, niin nyt näiden kahden kanssa on menty aika perusmenoilla. Aamulla ollaan ulkona ja päikkäreiden jälkeen myös. Huomenna vuoden täyttävä tyttö on sormiruokaillut jo pitkään ja vuodenikäisille suositellut ruuat meinaavat jäädä syömättä, kun suuhun kaipaa jotain oikeaa pureskeltavaa. Kaiken huipuksi, kotiimme tuli kesän lopulla koiranpentu, joten erilaiset lammikot ovat olleet jalkapohjissa arkea viilentävä yllätys. (jännä, miten ne eivät ole missään vaiheessa tässä kaaoksessa v****taneet. Lienee harmituksena sieltä pienimmästä päästä. ;) )
Kun puolitoista vuotta sitten oli viimeksi pitkään vuorotteluvapaalla ja kotona, niin poika osoitti vahvasti mieltään äidille, joka työpäivän jälkeen palasi kotiin. Tämän syksyn aikana on ollut monta kertaa havaittavissa ihan samanlaista käytöstä, sekä pojalta, että yksivuotiaalta tytöltä. Äidille tämä tietysti on rankkaa, kun sen ajan, minkä kotona voi olla, lapset kiukkuavat. Mutta, tilanne varmasti normalisoituu, kun äiti jää kotiin ja minä kiiruhdan työelämään muutaman viikon päästä. Ja rauhoittumisesta on ollut jo hyvin merkkejä :)
Ei tämä työstä käy
Minulta on kysytty paljon, joko se tuntuu lomalta? Siis se, että pääsee töihin. Olen sanonut, että molemmissa on hyvät puolensa. Toisaalta olen sanonut, että tämä syksy on tuntunut lomalta. Meillä on lasten kanssa päivät menneet todella hyvin ja mitään ongelmia ei ole ollut. Lapset ovat olleet terveitä ja nukkuneet yöt hyvin, joten sekin on helpottanut tilannetta. Ymmärrän samalla, ettei tämä ole verrattavissa yksinhuoltajaan. Hänen puoliso ei ole aamuisin ja/tai iltaisin auttamassa lastenhoidossa.
Tämä on aikaa, jolloin lasten kanssa voi olla kotona koko ajan, jos sitä haluaa ja siihen on mahdollisuus. Esikoulu on muuttunut tänä vuonna "velvollisuudeksi", joten 6-vuotiaan ja sitä vanhemman päivät menevät kunnan järjestämissä opinnoissa. Ihan sama, jos isä tai äiti voivat silloin olla pois töistä (mikäli töitä on), lapsen/lasten on oltava opinnoissa. Lisäksi tuossa iässä harrastukset ovat yhä yleisempiä, joten sielläkään harvemmin isä-lapsi -aikaa on tarjolla.
Isät: Tämä on vahva suositus
Vanhin lapseni on eskarissa, keskimmäinen kohta kolmevuotias ja nuorin täyttää huomenna vuoden. Kun katson ja mietin aikaa viimeisen kuuden vuoden aikana, en muuttaisi mitään, mikä lapsiini liittyy. Olen saanut ja (kiitos työnantajan) voinut olla lasteni kanssa niin paljon, kuin on ollut mahdollista. Tämä on helpottanut perheeni elämää, tämä on tutustuttanut minut kunnolla lapsiini ja tämä on antanut minulle hengähdystauon nykyajan vaativassa työelämän pyörässä.
Aina kun on kysytty, olen suositellut miehille kaikkia mahdollisia lomia, jotta voi olla pienten lastensa kanssa. Kun he ovat kouluikäisiä, aikaa on kaikilla taas vähemmän. Sitten voi vain harmitella, että miksi en silloin ollut kotona. Nyt ulos, moi moi! (tää näiden ulkovaatteiden pukeminen!!!!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti