Kotiajat ovat takana. Lapset ovat olleet helmikuun alusta päiväkodissa. Lähes kolmivuotias ja runsaan vuoden vanha ovat nyt hoidossa ekaa kertaa ikinä. Arvaa, kummalle asia on ollut vaikeampaa? Niin, arvasit varmaan. Kolmivuotias kaipaa päivittäin kotiin tai äitiä. Isää ei ole kuulemma kyselty juurikaan :) Yksvee on jo päiväunilaulun aikana ottanut roolia ja alkanut tanssia, kun ei uni ole ollut ihan päällimmäisenä mielessä.
Huonot unet, jännitystä ilmassa
Uusi aika on tarkoittanut myös muutoksia kotona. Lapset ovat olleet iltaisin äärimmäisen väsyneitä. Uudet olosuhteet ja käytännöt päiväkodissa ovat saaneet kaiken huomion ja energian. Kotona isä ja äiti saavat kaiken väsymyksen ja kiukun. Nukkumaanmenoa on jouduttu aikaistamaan ja joinakin aamuina se tarkoittaa sitä, että herätään aikaisemmin, kun enää ei nukutakaan.
Flunssakausi iski vielä sopivasti päiväkodin aloittamisen jälkeen, joten jouduimme aloittamaan hoidon ikään kuin kahdesti. Tuplaongelmat, jos ne ottaa ongelmina.
Lapset kasvavat, he kehittyvät. He ottavat eroa vanhemmistaan ja luovat uusia suhteita toisiin hoitolapsiin ja hoitajiin. Se on valtava muutos. Toki se aiheuttaa itkuisuutta ja kaikkea muuta, joka ilmenee ikävänä, huonounisuutena tai ruokahaluttomuutena.
Luopuminen ja luottamus
Muutos on kokoaikaista. Muutos on ikuista. Muutos on pakollista ja tarvittavaa, jos haluaa elää tai mennä jonnekin. Luopuminen on vaikeinta. Vanhemmat joutuvat nyt ensimmäistä kertaa luopumaan. Luopumiseen liittyy tässä tapauksessa myös luottamus. Vanhemmat joutuvat nyt myös luottamaan muihin ihmisiin, jotka huolehtivat lapsista. Kasvaminen vaatii siis muutosta ja luottamusta.
Tämän kaiken syvällisen pohdinnan jälkeen kerron, että kuusivuotias saa syödä räkää, koska isäkin syö. SIIS MITÄ!!??? "Nokun isi imee veljen nenästä räkää sillä putkella ja syö sen." Tämän jälkeen katsoimme nenäimuria ja sen toimintaa. Isä ei syö räkää enää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti